Jäähyväiset tytöille

 

Naiset valittelevat usein, että tietyssä iässä heistä tulee läpinäkyviä eikä kukaan enää kiinnitä heihin mitään huomiota. Toinen naisellinen huoli on paradoksaalisesti se, että saa ulkonäkönsä takia huomiota pyytämättä. Kirjailija Riku Korhonen huomauttaa uudessa Hyvästi tytöt –teoksessaan (Sammakko, 2009), että läpinäkyväksi muuttuminen on miestenkin ongelma näiden saavuttaessa tietyn iän. Teoksen minäkertojalle tämä kavahduttava hetki koittaa 36-vuotiaana. Yhtäkkiä hän huomaa, että tytöt eivät enää kiinnitä häneen mitään huomiota, ei vaikka päähenkilö miten nojailisi koivunrunkoon jäätelöä nuoleskellen. Korhosen määritelmän mukaan vielä kolmekymppinenkin nainen voi olla tyttö, mutta siihen raja sitten vedetäänkin.

 

Sikamainen mediapaniikki

Sikainfluenssa leviämisvauhti mediassa oli huikea. Helsingin Sanomien ensimmäinen sikainfluenssasta kertova uutinen julkaistiin arkistohaun mukaan 25.4. Muutaman palstan kokoisessa jutussa kerrottiin, että ennen tuntematon sikainfluenssan tappava muoto on surmannut jopa 60 ihmistä Meksikossa. Viisi päivää myöhemmin vappuaattona sikainfluenssasta kertovia juttuja löytyi HS:n arkistosta jo 52 kappaletta. Vertailuna sana ”lintuinfluenssa” tuotti yli 800 hakutulosta.

 

Kansalainen, rakasta itseäsi!

Eräs ystäväni on käynyt psykoterapiassa seitsemän vuoden ajan, maannut sohvalla ja kuunnellut terapeutin kahinaa, maiskutusta ja vatsan kaikuja takanaan. Usean vuoden sohvalla pötköttelyn päätteeksi terapeutti antoi ystävälleni seuraavan neuvon: Rakasta itseäsi niin muiden suhtautuminen sinuun muuttuu.

 

Valtasuhteet punaisena lankana

Sofi Oksasen Finlandia-palkittu Puhdistus-romaani (WSOY, 2008) kuvaa Viron lähihistoriaa yhden perheen kohtalon kautta. Näytelmästä itsenäiseksi teokseksi laajentunut tarina on sekä kipeä rakkaustarina että tarkkanäköinen valtasuhteiden kuvaus. Yhteiskunnallinen tyrannia murtaa verisiteet ja tekee sisaruksista toisensa vihollisia. Lopulta valta vaihtuu Virossakin, mutta alistussuhteet pysyvät. Valtaa ylläpidetään häpeällä ja naisten ruumiiseen tunkeutuvalla väkivallalla. Edellisen sukupolven naisia raiskattiin ja kidutettiin kuulusteluissa, seuraavan sukupolven tyttöjä myydään ulkomaisiin bordelleihin. Häpeä kulkee sukupolvelta toiselle.

 

Tavallinen tarina lööpissä

Iltapäivälehdet ovat perinteisesti pyrkineet myymään irtonumeroita julkkiskandaaleilla, onnettomuuksilla ja muilla kohu-uutisilla. Jutunaiheita on kierrätetty 7 päivää –lehdestä iltapäivälehtiin ja toisten päin. Yhden lehden aloitteesta esiin nostettua ”kohu-uutista” on seurattu sekä iltapäivälehdissä että juorulehdissä ja palloteltu edes takaisin. Tätä kutsutaan viestinnän tutkimuksessa intermediaalisuudeksi eli eri medioiden väliseksi vuorovaikutukseksi.

 

”Tavisten” selviytymistarinat ovat olleet juorulehtien kauraa aina. Jutuissa on usein ollut tirkistelyn sivumaku. Lehdet ovat esimerkiksi lahjoittaneet köyhälle pirttiperheelle television ja tehneet perheen köyhyydestä ja tapahtumasta reportaasin. Lehdissä on esitelty myös tavallisten ihmisten harvinaisia sairauksia ja kurjia elämänkohtaloita.

Nyt tavisten tarinat ovat päätyneet myös keltaisen lehdistön lööppeihin. Lööpeissä on kerrottu muun muassa äidistä, joka sairastaa syöpää, pikkulasten ”selviytymiskamppailuista”, miehestä, joka ei saa uusia keuhkoja ja kaverista, joka kuoli salamaan. Niissä on seurattu seikkaperäisesti lapsensa kadottaneiden vanhempien surua ja luokkatovereiden yrityksiä lohduttaa surevia vanhempia.

 

Kerronnallisia ratkaisuja

Kalastajia Tunisiassa.

Luin 14-vuotiaana Sartrea ja ajattelin, että ihminen on radikaalisti vapaa valitsemaan itsensä. Nyt ajattelen, että tuo radikaali vapaus on myös ainoa asia, minkä ihminen todella omistaa. Tuntuu, että  meitä itseämme on vain havainnoiva mielemme, olemassaolo. Persoonaamme determinoivat edeltäneiden sukupolvien valinnat. Onni on illuusio siitä, että olemme itse valinneet elämämme.

Tunteellista

Markus L kommentoi edellistä postaustani ja huomautti, että eikö olekin niin, että aidon tunteen tunnisti vasta jälkikäteen. Näin asia varmaan onkin. Kerromme jatkuvasti itselle tarinaa ja poimimme siihen asioita, jotka tuntuvat siihen sopivan. Toisia asioita taas jätämme huomiotta. Ymmärtäminen on aina jälkikäteistä. Mistä tahansa menneisyyden tapahtumasta saattaakin vuosien päästä tulla elämämme perustapahtuma, josta johdamme kaiken muun. Juuri tämä tapamme tulkita tapahtumia omaan tarinaamme sopiviksi on yksi asioista,  joiden takia minusta välillä tuntuu että siinä (ja elämisessä) on kyse peitetarinasta. Onko kaikki toimintamme lopulta funktionaalista, jotain hyvinkin yksinkertaista päämäärää kohti suuntautuvaa toimintaa, ilman että itse sitä aina tiedostamme?

Etsiskelin tänään netistä materiaalia tunne-elämää käsittelevää juttua varten. Kiinnitin huomiota siihen, että artikkeleja, joissa neuvottaisiin miten ihastumisesta,tai muusta tunteesta toipuisi ja pääsisi eroon tai yli, on äärimmäisen vähän. Niitä löysin vain yhden, ja sekin oli muutaman ranskalaisen viivan mittainen. Tämä kertonee siitä, miten itsetarkoituksellisen hyvänä asiana näitä tunteita kulttuurissamme pidetään, vaikka ne aiheuttavatkin usein kärsimystä.

Kielletyt laulut

Juttuni Kielletyistä lauluista on nyt luettavissa Kaupunginteatterin kotisivuilla: http://www.hkt.fi/ohjelmisto/luearvostelu.php?id=609

Intuitio oli jälleen väärässä

No nyt on sitten tapahtumassa se, mitä en olisi koskaan uskonut todeksi; Madonna tulee Suomeen. Lippujen myynti alkaa huomenna. Kun viisi miljoonaa suomalaista yrittää yhtä aikaa saada lippua, tulee myynnistä varmaan melkoinen härdelli. Intuitioni sanoi viimeiseen asti, ettei Madonna kuitenkaan tänne asti tule. Samalla ajattelin, että saattaapa tullakin, koska intuitioni sanoo toisin. Se nimittäin on usein väärässä.

Tapasin perjantaina vanhan ystäväni, joka kertoi lukevansa blogiani säännöllisesti ja olleensa pettynyt, kun en ole tätä taas moneen viikkoon päivittänyt. Lupasin korjata asian, terveisiä vaan!

Syy hiljaisuuteni on ollut työkiireissä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tarve kirjoittaa herää aina kun elämässä ollaan jonkinlaisessa murroskohdassa. Mikä onkin tilanne aika usein.

Sotaturismilla on pitkät perinteet

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saanut Sotaturistit –näytelmä kertoo vuonna 1854 järjestetystä huviristeilystä, joka kuljetti ruotsalaisperheitä katsomaan kun ranskalais-brittiläinen armeija pommitti Suomen rannikkoa. Tositapahtumiin perustuva näytelmä pohtii samalla sitä, onko meistä kaikista tullut kotisohvalla television loimussa sotaturisteja.