Olen viime päivät kuunnellut Tori Amoksen From the choirgirl -levyä, jonka löysin taas levyhyllystäni. Miten loistava levy, miten loistava ääni, miten loistavat sanat! Levy on parempi kuin muistinkaan.
Tori Amos on myös runollisen tunnustuksellinen sanoituksissaan. Ehkä juuri siinä piilee hänen kulttisuosionsa salaisuus.
Tätä blogia kirjoittaessani olen itsekin tajunnut erään asian: tunnustamisen ihanuuden. Tunnustaminen on lääke kaikkeen. Ahdistaako? Hävettääkö? Pelottaako? Varastitko pienenä leikkiauton kaverilta? Valehtelitko vanhalle sukulaisellesi, että olet kipeä, jotta välttyisit päivälliskutsulta ja nyt on huono omatunto? Jäikö jotain kertomatta?




