Miksi olen kasvissyöjä?

Teen nyt tunnustuksen: olen kasvissyöjä. Ja nimenomaan tunnustuksellinen kasvissyöjä. Itselleni kasvissyönti on tosin niin arkinen asia, että en edes ajattele sitä sen kummemmin. Kulttuurissamme lihan syönti on silti normi, josta minä olen poikkeus. Siksi joudun usein vastaamaan kasvissyöntiä koskeviin kysymyksiin. Niinpä vastaan niihin nyt tässäkin: Lopetin lihansyönnin ollessani 11-vuotias, näennäisesti se tapahtui noin vain käden käänteessä, mutta oli kuitenkin pitkän harkinnan tulosta.

Nainen ei saa olla kaupan

Päivän hyvä uutinen on se, että Suomi on kieltämässä seksinoston Ruotsin mallin mukaisesti. HS:n uutisessa Tukholman sosiaaliviraston prostituutioyksikön johtaja Agneta Borg sanoo, että yksi tärkeimmistä lain vaikutuksista on ollut asenteisiin.

Lain vastustajat vetoavat usein siihen, että laki johtaisi prostituution siirtymiseen maan alle ja yksityisasuntoihin. Mitä sitten? Sellaista lakia ei ole vielä säädettykään, joka lopettaisi rikollisen toiminnan kokonaan. Vaikka omaisuusrikokset ovat laissa kielletty, niitä tehdään silti, mutta se ei silti tarkoita, että se olisi oikein. Laki ja moraali eivät ole sama asia. Prostituutio on moraalisin argumenteinkin mitattuna täysin väärin. Haluammeko me elää yhteiskunnassa, jossa prostituutio esitetään naisille ja 12-vuotiaille tytöille yhtenä ”uravalintana” muiden joukossa?

Elämää äitimyytin ja ilkeän äitipuolen myytin välissä

Kasvatustieteiden maisteri Päivi Sutinen tarkastelee uunituoreessa väitöskirjassaan Vanhempana ja aikuisena uusperheessä (Helsingin yliopisto, 2005) uusperheiden äiti- ja isäpuolien tapaa hahmottaa oma asemansa perheessä. Uusperheitä on Suomessa noin 50 000, mutta uusperheiden elämä on jäänyt aikalailla pimentoon niin mediassa kuin tutkimuksissakin. Sutisen väitöskirja on vasta toinen Suomessa julkaistu väitöskirjatason tutkimus uusperheiden elämästä.

Tilastokeskuksen määritelmän mukaan uusperhe on perhe, jossa on alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi (tai lapsia). Perhetilastot tehdään lapsen vakinaisen asuinpaikan mukaan, joten etävanhemmat, joiden luona lapsi tai lapset käyvät viikonloppuisin, jäävät virallisen uusperhemääritelmän ulkopuolelle. Tiukallakin määritelmällä laskettuna Suomessa on jo lähes 50 000 uusperhettä eli 8 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Näihin perheisiin kuuluu 97 000 alle 18-vuotiasta lasta. Kun julkkikset kertovat lehtien palstoilla uusperhe-elämästään, kaikki näyttää sujuvan kuin tanssi: ruokapöydän ääressä istuu onnellinen ja hymyilevä suurperhe, lapset kirmaavat nurmikolla parhaina ystävyksinä ja entisten kumppanienkin kanssakin on ”erottu ystävinä”. Uusperhe-elämä ei kuitenkaan aina ole näin mutkatonta.

Ilmiönä uusperhe ei ole uusi. Ennen oli yleistä, että jompikumpi puolisoista jäi leskeksi suhteellisen nuorena ja solmi uuden liiton. Suomen 1800-luvun maatalousyhteiskunnassa uusperheet olivat siten yhtä yleisiä kuin nykyään.

Siitä huolimatta nykyisessä muodossaan uusperheen identiteetti on vielä vakiintumaton. Uusperheen jäsenille ei ole olemassa edes sopivan tuntuisia nimityksiä: äiti- tai isäpuoli kalskahtaa vanhanaikaiselta. Entä sitten lapsipuoli, etälapsi, lähilapsi, uusi äiti, äidin uusi mies, isän vaimo?

Suruvuoden päiväkirja

Anna-Leena Härkösen teos Loppuunkäsitelty (Otava, 2005) on päiväkirjamuotoinen kertomus läheisen kuoleman jälkeensä jättämästä surusta, vihasta ja epäuskosta. Kirjailija kertoo kirjassa sisarensa Kirsti ”Killi” Härkösen itsemurhasta ja sitä seuranneesta suruvuodesta. Kuolema on yhä tabu myös siksi, että se jättää jäljellejääneet epämukavien ja vaille vastausta jäävien kysymysten äärelle. Kirjailija pohtii paljon sitä, missä sisko nyt on? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen vai tapahtuuko mitään? Kuolema johtaa pohtimaan, miksi me olemme täällä?