Marian ilmestyspäivänä

Tänään on Marian ilmestyspäivä. Muistaakseni se liittyi ennen jotenkin vuodenkiertoon. Puhuttiin eilen kuolemasta illanviettoseurueen kanssa. Jotkut ihmiset suhtautuvat siihen itsestäänselvyytenä, joka vain kuuluu elämään. Tietysti se biologisesti ja faktisesti näin onkin. Ajatellaan, että kun vanha ihminen kuolee, se on jotenkin ymmärrettävämpää kuin jos nuori kuolee. Itse koen kuoleman kuitenkin paljon radikaalimpana asiana. Minusta on se aina, kaikissa olosuhteissa, yhtä radikaali ja pysäyttävä asia. Koska en ole lähtökohtaisesti valinnut olemassaoloa, en pysty ymmärtämään myöskään elämän loppumista. Kuolemaan kiteytyy koko ihmisen eksistentiaalinen ahdistus ja ihmettely. Elokuvaohjaaja Pedro Almodóvar on todennut, että hänelle oman kuoleman hyväksyminen on vaikeinta elämässä. Ohjaaja kertoo kapinoivansa edelleen kuoleman ajatusta vastaan. Moni länsimainen ihminen jakaa Almodóvarin ajatuksen, niin myös minä.

Saippuasankarin kuolema

 

 Iltapäivälehdistössä viime aikoina lisääntynyt hautajaisjournalismi iski taas. Iltasanomien pääuutisena 22.1.2007 oli Juha Miedon äidin kuolema, mutta etusivun alareunan keltainen palkki julisti: ”IS vieraana surujuhlassa”, ja sen viereen oli isketty Kauniista ja rohkeista tunnetuksi tulleen näyttelijä Darlene Conleyn kuva. IS ei kuitenkaan ollut saattanut haudan lepoon syöpään menehtynyttä näyttelijää, vaan hänen esittämänsä hahmon, Sally Spectran. ”Surujuhlareportaasi” oli nimittäin otsikoitu: Jäähyväiset Sallylle.

Häpeä on vallan väline

Olin tänään katsomassa Sofi Oksasen kirjoittamaan Puhdistus –näytelmää Kansallisteatterin Willensaunassa. Yksi Oksasen teoksissa toistuvista teemoista näyttää olevan jonkun armoille joutuminen. Baby Jane –romaanissa muiden armoille joutuu aukean paikan kammoa poteva masennuspotilas, Puhdistus –näytelmässä eräs neuvostohallinnon kansanviholliseksi luokittelema aviomies. Näytelmän monikerroksinen rakenne on nerokas. Toisiinsa nivoutuvat kaksi eri tarinaa kulkevat rinnakkain ja lomittain näyttämöllä. Näytelmä kuvaa tarkkanäköisesti häpeää ja sitä, miten häpeällä hallitaan ihmisiä.

Ilmastonmuutos on aina toisaalla

Yhtenä vuoden 2006 uutisläpimurtona voi pitää sitä, että ilmastonmuutoksesta tuli yleisesti tiedostettu ja tunnustettu asia. Nyt ilmastonmuutoksen torjunta on noussut myös puolueiden vaaliagendalle. Kun vielä muutama vuosi sitten suurten energiayhtiöiden kätyreiden tuottama disinformaatio ylläpiti väittelyä siitä, onko ilmastonmuutos ylipäänsä totta ja ihmisen aiheuttama, vallitsee asiasta nyt lähes yksimielisyys. Myös ydinvoiman puolestapuhujat ovat ottaneet ilmastonmuutoksen kilvekseen.

 

Negatiivisen vaalimainonnan malli Yhdysvalloista

 

Amerikkalaisille vaalikampanjoille on ollut tyypillistä negatiivinen mainonta, jossa pyritään vaikuttamaan äänestäjiin tuomalla mainoksissa esiin vastustajien heikkouksia. Suomessa vaalikampanjat ovat tähän asti olleet melko kilttejä, mutta onko negatiivinen vaalimainonta nyt pesiytymässä meillekin? SAK joutui jo luopumaan törkymainonnastaan, ja myös SDP:n vaalimainoksia on vaadittu poistettavaksi. Uutta suomalaisessa vaalimainonnassa näyttäisi olevan ainakin se, että imagoa rakennetaan yhä useammin tavalla tai toisella ”vastustajan” kautta – joko käyttämällä tämän ideologinen viesti omiin tarkoituksiin tai jopa mustamaalaamalla vastustajaa. Suomessa ollaan silti vielä kaukana Yhdysvaltalaisista vaalikampanjoiden henkilökohtaisesta mustamaalauksesta.

Yrittäjämäisen työn visiot ja todellisuus

Olin lähes kymmenen vuotta sitten luennolla, jolla Turun Kauppakorkea professori puhui yrittäjämäisestä työstä. Professorin vision mukaan olimme siirtymässä yhteiskuntaan, jossa työntekijällä voi olla useampia työantajia, joille hän työskentelee yrittäjämäisessä työsuhteessa. Professori oli oikeassa. Yrittäjämäinen työ on täällä tänään. Käytännössä se on kauniimpi nimitys pätkätyölle ja työntekijän kyykyttämiselle työnantajan pillin mukaan. Yrittäjämäinen työ hyödyttää ennen kaikkea työantajaa, koska näin luistetaan sairausloma-, äitiysloma- ja vanhempainlomamaksuista – ja palkallisista lomista. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, mutta palaan siihen taas.

Tasa-arvo on jokaisen etu

Valtiotieteiden tohtori Ilona Kemppainen kirjoittaa tänään HS:n mielipidepalstalla, että päivähoito lisää miestenkin tasa-arvoa. Hän perustelee tätä muun muassa sillä, että myös miehet hyötyvät puolisoidensa tuloista ja vastaavasti kärsivät niiden puuttumisesta. Hän huomauttaa viisaasti, että sen paremmin äidit kuin isätkään eivät ole töissä ”toteuttaakseen itseään” vaan työskentelemässä lastensa hyvinvoinnin eteen. Kemppainen kirjoittaa, että perheen elintaso heijastuu lapsen myöhempään opintomenestykseen, elämäntapoihin ja terveyteen, eikä esimerkiksi asuinalueen valinta ole useimpien nykyvanhempien mielestä yhdentekevää.