Valtioiden, rakkauden ja moraalin rajalla

 Julkaistu Nykypäivässä 23.11.2007. Alkuperäislähde mainittava lainattaessa. Kuva: Elokuvan tiedotus.

 Raja 1918 on vuoden hienoin kotimainen elokuva

 

Lauri Törhösen ohjaama Raja 1918 -elokuva saa ensi-iltansa Suomen itsenäisyyden 90-juhlan kynnyksellä 30.11. Elokuvassa eletään vuotta 1918. Kansalaissota on juuri päättynyt ja punaiset pakenevat Pietariin. Mannerheim määrää nuoren upseerin, kapteeni Carl von Munckin Rajamaan komendantiksi vartioimaan Suomen ja vastaperustetun Neuvostoliiton välistä rajaa. Paikalla solisee mitätön pieni puro, jonka yli kuljetetaan halkoja ja sikoja.

Rajaseudun asukkailla ei ole papereita ja upseerin tehtäväksi jää muun muassa venäläisten erotteleminen suomalaisista. Myöskään juutalaisia ei päästetä rajan yli, englantilaiset kylläkin. Rajanvedosta alkavat väkivaltaisuudet, jotka pakottavat yksilöt valitsemaan puolensa. Seuraavatko he omaa moraaliaan vai ylhäältä päin tulevia käskyjä?

 

Miestenkesyttäjä Helsingistä

 Kesytyksen tarpeessa? Kuva vuoden 2007 Provinssista.

Koska maassamme on jatkuva pula koulutetuista osaajista, voisi lanseerata uuden ammattikunnan: miestenkesyttäjät. Nämä ottaisivat huolehtiakseen miehistä, joiden omanelämänhallinta on hakusessa: Näin naisten voimavarat vapautettaisiin kokonaisuudessaan työmarkkinoille, sillä miehet olisivat nyt lujissa ammattilaiskäsissä. Miestenkesyttäjä kartoittaisi kunkin asiakkaansa yksilölliset tarpeet ja laatisi tälle oman kunnostusohjelman personal trainerin tapaan. Niskuroivat ja vaikeammat tapaukset miestenkesyttäjä taltuttaisi jykevimmin keinoin, esimerkiksi sulkemalla heidät aluksi häkkiin.

 

Minä ja muusa

“ 

 “Hei sinä, juuri sinä, voisitko olla minulle oikein ilkeä jotta tuntisin oloni todelliseksi?” Kuva Viron Birgitta-festivaalien Carmen-baletista, esittäjänä Venäjän keisarillinen baletti.

 

Miestaiteilijoilla on muusansa, mutta naisten muusista puhutaan vähemmän. Jos olisin mies, olisi oveni takana varmasti jonossa naisia, jotka haluaisivat höösätä ja pitää huolta minusta, olenhan tällainen kirjoittava ihminen. Naiset haluaisivat pelastaa minut, syöttäisivät ja juottaisivat ja hoitaisivat lapset. Naistaiteilijatkin (huomaatteko, luokittelen itseni jo taiteilijaksi!) kuitenkin tarvitsevat muusansa. Usein muusa on henkilö, johon naisella on monimutkainen ja vaikea suhde.

 

Tarjan Talvimyrsky on ehyt kokonaisuus

 

Nyt kuunneltuani Tarja Turusen My Winter Storm –levyn useampaan, ehkä sataan kertaan, voin esittää lupaamani tarkemman analyysin siitä. Mielestäni levy on temaattisesti ehyt kokonaisuus, jota myös nimibiisistä tehty video tukee. Tarja esiintyy levyn kansikuvassa Lumikuningattarena, videolla hän kulkee suomalaisessa koivumetsässä samassa roolissa. Videosta tulee mieleen suomalainen mytologinen tarina metsännaisesta, joka houkuttelee metsästäjiä kauneudellaan yhä syvemmälle metsään. Kun nainen kääntyy, hän onkin lahoava puunrunko.

 

Uusperhe vaatii joukkuepeliä

Iltalehden Ilonassa julkaistu juttuni uusperhelonkeroista löytyy nyt myös lehden verkkoversiosta:

http://www.iltalehti.fi/ilona/200711146784457_in.shtml

Lukekaa!

Kolme erilaista pelaajatyyppiä, rakkaudessa ja sodassa

 Ei reilu peli, vaan voitto on se mikä ratkaisee.

 

Taaskaan uni ei tule. Niinpä jatkan öisiä parisuhdepohdintojani. Amerikkalaiskirjailija Lionel Shriver kirjoittaa toisessa suomennetussa romaanissaan Kaksoisvirhe avioliitosta tennispelinä. Samalla hän sohaisee tabua; parisuhteessa piilevää kateutta ja kilpailua. Itse asiassa aiheesta saisi irti paljon enemmänkin. Kaikissa suhteissa käydään valtataistelua ja statuskamppailua. Etenkin parisuhteissa. Ja etenkin jos roolit ovat epäselviä, niin kuin ne usein ovat. Erittelen seuraavassa kolme pelaajatyyppiä.

Kuningatar Elisabet I – yksinäinen naisjohtaja

 

16.11. ensi-iltansa saava elokuva Elisabet- Kultainen aikakausi tarjoaa jokaiselle jotakin: romantiikkaa, taistelukohtauksia ja poliittista juonittelua. Tästä yleisöä kosiskelevasta sivusävystään huolimatta elokuva on hieno vahvan naisjohtajan kuvaus. Siinä missä valta tuo miehille lisää statusta ja rakastajattaria, on elokuvan kuningatar Elisabet I:n (Cate Blanchett) elämä rakkaudetonta ja yksinäistä. Kuningattarelle satelee kohteliaisuuksia, mutta valta karkottaa miehet pehmeämpien naisten syliin.

 

Minä ja Tarja kävellään yksin, joka askel, talvimyrskyssä

 Iltapäivälehden kansi huusi, että Tarja Turusen uusi leyv on saanut haukut kun taas Nightwishin levy kehuja. Ostin tänään Turusen My Winter Storm -levyn eikä siinä minusta mitään vikaa ole. Oikein käypä levy. Mukana tulee flaieri, jossa kaupataan muun muassa Tarja-mukeja. Sellaisesta olisikin muikeaa kulauttaa aamukahvinsa. Levyn sisällöstä voin eläytyä ainakin avausbiisi My winter stormin lyriikkoihin: “Every step I walk I walk alone. My winter storm holding me awake it´s never gone. When I walk alone”.  Voiko sitä enää paremmin sanoa? Ride on, Tarja! Flaierissa Tarja istuu jonkinlaisena Pakkasrouvana ja hänen sylissään retkottaa pikkupoika ruudullisissa polvisukissaan. Mitäköhän tällä tahdotaan sanoa? Ilmeisesti kuva viittaa levyn kuolleesta pojasta kertovaan biisiin. Mutta kuva on aika, hmm, makaaberi?

Vihollinen on paras opettaja ja muita kliseitä

 

Joku on sanonut, että opimme eniten vihollisiltamme. Tämä lause on jostain syystä pyörinyt tänään mielessäni samalla kun olen lueskellut netissä olevaa hyödyllistä läheisriippuvuussivustoa: http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/Toxiclove.html

(Kiitos Liisalle linkistä!) Olen pohtinut tässä blogissakin usein sitä, mikä ajaa ihmisiä hankkimaan itselleen ehdoin tahdoin ongelmia hyppäämällä parisuhteeseen. Erästä sukulaistani lainatakseni ”Kaikki siihen (avioliittoon) hinkuu ja kaikki siinä vinkuu”. Ennen avioliitto oli taloudellinen ja sosiaalinen pakko, nykyään ihmiset ovat vapaita elämään yksinkin. Toinen vakioteemani on ollut alitajunta ja tunteet (”niihin ei ole luottamista”) ja psykoanalyyttiset selitysmallit. Nyt nämä kaikki ovat kokeneet jonkinlaisen fuusion mielessäni. Olen ymmärtänyt sen yksinkertaisen tosiasian, että koemme haasteita ja hankaluuksia läheisissä suhteissa juuri siksi, että tulisimme entistä tietoisemmaksi itsestämme; varjoistamme ja traumoistamme. Vain tiedostamalla henkilöhistorian vaikutuksen itseemme voimme saada otteen siitä, mitä todella olemme. Päästä ikään kuin itsemme ytimeen. Siksi ”vihollisemme” ovat suurimpia opettajiamme.

 

Saat juuri sen, mitä yrität välttää

 

Välillä tuntuu, että mitään omaa elämää ei ole. Tai oma elämä on vain varjo kentällä, jolla sukupolvelta toiselle siirtyneet aaveet ottavat mittaa toisistaan. Sitä haluaa silti itsepäisesti kuvitella, että olisi itse luonut ja valinnut elämänsä. Kuitenkin syy-seuraussuhteiden ketju, jonka seurauksena juuri me olemme olemassa, ulottuu huimaavan pitkälle. Usein käy niin, että näennäisen pienistä valinnoista muodostuu lopulta pikkuhiljaa ja salakavalasti kohtalo. Ratkaisevaa tässä on se, että valinnantekohetkellä ihminen ei tiedä, miten ison ratkaisun hän tekee.