Lähes puolet suomalaisista arvioi, että medialla on liika valtaa. Vain harva uskoo sitä vastoin median yleisön valtaan. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, joka on tehty osana Helsingin yliopiston Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Media, kansalaisuus ja vallan piirit (HS 15.1.2008). Kun ottaa huomioon, miten paljon nykyään pauhataan interaktiivisuudesta, on tulos melko yllättävä.
Kun kaikki on jo nähty
Julkisuudessa käyty keskustelu eduskunnan seksuaalisesta häirinnästä tuntuisi kertovan siitä, että yleinen mielipide on kääntymässä kaikkinaista naisten esineellistämistä vastaan. Tällaista on uumoiltu jo pitkään. Missikisojenkin suosio on ollut laskussa ja koko missi-instituutio on alkanut vaikuttaa vanhanaikaiselta. Tämän päivän Iltalehdessä missikokelaita esitellään perinteisen uimapukuaukeaman jälkeen sangen omaperäisesti: ”Filmi katkesi täysin” ”Kärsin rytmihäiriöistä” ”En saanut jalkaani suoraksi” ”Minulla on imeytymishäiriö”, uimapukusillaan kuvissa virnuilevat neidot kertovat.
Pahisäitejä ja viikunanlehtiä
Anu Saagim ja Saimi Hoyer kertoivat jokin aika sitten äitiydestään Iltasanomien Plus- liittessä (12.1.2008). Kansikuvajuttu oli otsikoitu ”Rohkeasti pahisäitejä”. Ja mitä se pahisäitiys sitten jutun mukaan on? No sitä, että käy vielä lasten syntymänkin jälkeen ulkona ja että työelämään paluu on itsestäänselvyys. Pahisäitiys merkitsee myös sitä, että haluaa lapsen saatuaankin hoitaa suhdettaan ja itseään. ”Pahisäitien” mukaan monet naiset tulevat lapsen synnytettyään ”hulluiksi” ja keskittävät kaiken energiansa jälkeläiseensä. Hoyer huomauttaa sangen fiksusti, että kaikille meille on annettu lahjaksi elämä, eikä sitä ole tarkoitus elää jollekin muulle.
Koska näitä naisia kutsutaan jutussa ”pahisäideiksi”, selviää samalla mitä on ”hyvisäitiys”. Se tarkoittaa tietenkin pahisäitiyden vastakohtaa: sitä että istuu päivät hiekkalaatikolla tuulipuvussa, ei käy iltaisin ulkona ja luopuu ammatillisesta kunnianhimosta. Kuten vauvaoppaiden ilmaus kliseisesti kuuluu, ”hyvä kun äiti suihkuun ehtii”. Hyvisäiti työntää otsa hiessä vaunuja ja kokkaa ruokaa sohvalla jököttävälle miehelle.
Piinaava tutkielma moraalista
Kuinka pitkälle voi mennä oikeudenmukaiseksi uskomansa ideologian nimissä? Mitä tapahtuu, kun moraali ja yhteiskunnan lait menevät ristiin? Tanskalaisohjaaja Per Fly tarttuu tänään la 26.1. YLE FST5:lla klo 21.20 nähtävässä Manslaughter (Tappo) – elokuvassaan piinaaviin moraalisiin kysymyksiin, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Elokuva oli osa Rakkautta & Anarkiaa –elokuvafestivaalin poliittisten elokuvien Lens Politica –ohjelmistoa.
Ohikiitävät onnen hetket
YLE1:llä nähdään kevättalvella näyttelijä Meryl Streepin tähdittämiä elokuvia. Sikermän aloittaa tänään 25.1. klo 21.30 nähtävä Tunnit, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin. Elokuva kertoo kolmesta eri aikakausilla elävästä naisesta.
Levyalessa ruokamarketissa
HS:ssä oli viime viikolla oikein uutinen, että levyale on alkanut. Hienoa, ajattelin. Sitten rupesin miettimään, missä Helsingissä on enää varsinaisia levykauppoja. No eipä niitä montaa ole. Levykauppa on keskittynyt isoihin tavarataloketjuihin. Toista se oli kultaisella 80- ja 90-luvulla kun yksi kaupungilla käynnin ohjelmannumeroista oli eri levykaupoissa ramppaaminen, vinyylien hiplailu ja koekuuntelu. Muistona näistä ajoista minulla on laatikoittain vinyylejä, joita en voi kuunnella koska levysoitin on rikki. Pitäisi ostaa uusi, mutta millainen ja mistä? Tänään olin ruokaostoksilla isossa marketissa ja eksyin salaa itseltäni levyhyllylle.
Kirjoituksia kirjoittamisesta
Kun kirjailijat eivät enää keksi mitään kirjoitettavaa, ne alkavat kirjoittaa kirjoittamisesta: tyyliin miten romaanini syntyvät, miten vaikeaa on synnyttää tekstiä, miksi en saa apurahaa jne. Yhtenä esimerkkinä tästä on Mukan teos, jonka nimen olen unohtanut. Mukka kirjoitti sen joka tapauksessa lähinnä rahapulan takia.
Minulta kysytään usein, mistä keksin ideoita. No, juttuidea voi syntyä melkein mistä vaan. Joskus joukko havaintoja loksahtaa yhtäkkiä jatkumoksi, jota voi lähteä purkamaan kirjoittamalla. Usein ideoita putkahtaa päähäni myös uidessani. Ja öisin. Toisinaan taas on vaan kerta kaikkiaan pakko keksiä jotain. Silloin selailen kirjahyllyn kirjoja, plärään lehtiä ja surffaan netissä. Joskus taas idea jalostuu uuteen muotoon yhteistyössä toimitussihteerin kanssa.
Tunteet vievät jatkoille
”Tunteet ovat yliarvostettuja”, paukauttaa näyttelijä Saija Lentonen uudessa Me Naiset –lehdessä (2/2008). Näyttelijä sanoo haastattelussa, ettei usko salamarakkauteen vaan pitää järkiperusteita tunteita tärkeämpinä kumppanin valintakriteerinä. Jutussa kerrotaan, ettei rakkaus leimahtanut näyttelijän ja tämä siipan kohdalla kerrasta, mutta siitä huolimatta ”pari jatkoi sinnikkäästi tapailemista”. Lopulta parisuhdepäätökseen päädyttiin järkiperustein. Ihailtava asenne! Nykyään tunteita pidetään jonkinlaisena itseisarvona, ja tunteisiin voi myös aina vedota ja niillä voi oikeuttaa oman käytöksensä. ”Koska sydän sanoo niin”, ”Musta nyt vaan tuntui siltä” ja ”En voinut tunteilleni mitään”. Järkevästi ajateltuna tunteita ei kannattaisi kuitenkaan läheskään aina kuunnella, saatikka seurata.
Minusta on moneksi
“Haluaisin toisin sanoen että kuvani, liikkuva, tuhansien muuttuvaisten valokuvien murjoma, tilanteiden ja aikakausien armoilla, aina olisi yhtäpitävä minun (tunnetusti syvällisen) “itseni” kanssa; mutta asia on täsmälleen päinvastoin: “minä” itse en ole koskaan yhtäpitävä kuvani kanssa: sillä kuva on raskas, liikkumaton, itsepäinen (siksi yhteiskunta luottaa siihen), ja “minä” kevyt, jakaantunut, hajallan.”
- Roland Barthes, Valoisa huone. Suom. Lintunen, Sironen, Lehto, 1985.
Tiesittekö, että kaikista kasvoista, joita näemme ja olemme nähneet, tunnemme huonoiten omat kasvomme? Psykologisissa tutkimuksissa on huomattu, että normaalien aikuisten muistikuvat ja käsitykset omasta ulkomuodosta ovat hajanaisia ja puutteellisia, tunteiden ja erilaisten pakkoajatusten värittämiä. Näin siitäkin huolimatta, että meillä on nykyään käytössämme valtavasti tietoa itsestämme – kuten valokuvia ja videoita. (Lähde: Sabine Melchior-Bonnet: Kuvastin – Peilin historiaa.)
Onni on yhtä kuin itse valittu elämä
Olen tässä viime päivinä oivaltanut, mikä on onnellisen elämän avain: Oma elämänsä pitää oppia näkemään siinä valossa, että on sen itse valinnut. Jokaisen ratkaisun, jonka on tehnyt, on tehnyt siinä tilanteessa parhaan tietonsa varassa. Nykyhetki on pienten ja jatkuvien valintojen summa, ja tulevaisuus on jatkumoa nyt tehtäville valinnoille. Muuttujana kuviossa on sattuma; kaikki se, mitä ei voi ennakoida, sekä muiden tekemien valintojen vaikutukset omaan elämäämme.
