Sean Pennin ohjaama ja käsikirjoittama Erämaan armoille –elokuva kertoo 22-vuotiaasta Christopher McCandlessista, joka jättää collegesta valmistuttuaan loistavan tulevaisuutensa, vanhempansa ja ystävänsä ja liftaa Alaskaan. Idealistinen nuori mies ihailee Tolstoita ja Thoreauta ja haluaa vapautua yhteiskunnasta ja löytää absoluuttisen vapauden painumalla metsään. Elokuva perustuu Jon Krakauerin tositapahtumiin pohjaavaan kirjaan. Suomen ensi-iltansa se saa 4.4. (more…)
Näin tänään metrossa ihmeen: ihka oikean lukijan, joka luki Nykypäivä-lehteä ja vieläpä minun juttujani sieltä. Oli hassua istua lukijaa vastapäätä ja seurata hänen ilmeitään. Ilahduin koko päiväksi, mikä kertoo siitä, miten vähän palautetta toimittajat saavat.
Uudessa Sara-lehdessä (huhtikuu/2008) on kirjoittamani juttu prätkädiivoista. Lukekaa niin tiedätte.
Tabuista puheen ollen, on paljon asioita, joita ei ole sopivaa sanoa julkisesti. Tätä voisi kutsua vaikka moderniksi säädyllisyydeksi (käsite on peräisin Riitta Jallinojan avioerotutkimuksesta). Listan vasemmalta puolelta löytyy se, mitä sanotaan ja oikealta puolestaan se, mitä mahdollisesti tarkoitetaan:
- Erosimme ystävinä – Vihaamme toisiamme emmekä ole missään väleissä.
- Kasvoimme erilleen – Emme harrastaneet seksiä vuoteen.
- Synnytys oli upea kokemus – En vieläkään pysty istumaan.
Stop tykkänään, perhonen! Älä heiluta siipiäsi, se voi johtaa myrskyyn toisella puolella maapalloa!
Tämän päivän HS:ssä uutisoidaan Nocca-tutkimusta, joka kartoittaa ammatin ja syövän riippuvuutta. Tutkimuksen mukaan miestoimittajilla alkoholista johtuvat syövät ovat yleisiä, mutta heillä on tavallista vähemmän tupakkaan yhteydessä olevia syöpiä. Sen sijaan naistoimittajilla on keskivertonaiseen verrattuna kaksinkertainen riski saada keuhkosyöpä, ilmeisesti tupakoinnin vuoksi. Lisäksi uutisessa todetaan, että myöhäinen lapsensaanti sairastuttaa koulutettuja naisia. Syynä lienee uutisen mukaan pitkän opiskelun vuoksi viivästynyt lasten synnytys ja vähäinen lapsimäärä.
Olen tavannut entisiä toimittajia, jotka ovat vaihtaneet keski-iässä alaa, koska ovat kokeneet kaiken oleellisen tulleen jo sanotuksi. Itse en nyt vielä ihan siinä pisteessä ole, mutta kun on aikansa pauhannut vaikkapa jaetun vanhemmuuden puolesta, eikä mikään juuri muutu, alkaa kiinnostua enemmän yksityiskohdista. Esimerkiksi tänään kuulin, että miljardeja vuosia ennen maapallon syntyä tapahtunut räjähdys näkyi vasta nyt tähtitaivaalla – niin kauan valon kesti matkata avaruuden läpi.
En omista autoa enkä edes ajokorttia, liikun siis aina julkisilla liikennevälineillä. Etenkin yksityisautoilijat lohduttavat nääntynyttä metromatkustajaa sillä, että ”julkisissa näkee ihmisiä ja elämää.” Tämä pitää paikkansa.
Esimerkiksi eilen matkustin kolmosen ratikassa. Kyydissä oli kaksi laitapuolenkulkijaa, jotka olivat kaatua aina kun spora vähänkin heilahti. Toinen miehistä piteli toista käsikynkästä, ilmeisesti myös turvatakseen viinasten ehjänä säilymisen, viinakassi nimittäin kolisi uhkaavasti sporan seinää vasten jokaisessa mutkassa. Miehet istuivat lopulta alas ja kanssamatkustajat hivuttautuivat vaivihkaa mahdollisimman kauas humalaisista. Toinen kavereista oli jo nukahtanut, kun toinen alkoi avautua:
”Jumalauta, mun äiti kuoli. Voitko sä kuvitella, millaista on kun äiti, oma äiti kuolee. Se on hirveä isku vasten kasvoja,” mies soperteli toverilleen. Kanssamatkustajat kuuntelivat hiljaa ja katsoivat ulos ikkunasta. Sporaan laskeutui hetkeksi jonkinlainen hiljainen inhimillinen yhteisymmärrys.
Nobel-kirjailija Gabriel García Márquezin romaaniin perustuva elokuva Rakkautta koleran aikaan on kuvaus itsepintaisesta ja elämänpituisesta rakkaudesta. Elokuva on siitä harvinainen, että siinä kuvataan myös seniori-ikäisten lempeä. Suomen ensi-iltansa se saa 14.3.
Keväällä 2006 Torontossa maailmanensi-iltansa saanut Taru Sormusten Herrasta –musikaali pyörii nyt Lontoon Theatre Royal Drury Lane –teatterissa. Esityksen musiikin on säveltänyt suomalainen Värttinä –yhtye yhdessä intialaisen elokuvasäveltäjä A.R. Rahmanin kanssa. Musiikki on juuri julkaistu myös levynä.
Olen yhden biisin nainen. Kuuntelen aina samaa kappaletta, uudestaan ja uudestaan, kunnes kyllästyn ja vaihdan seuraavaan. Tänään olen kuunnellut varmaan 100 kertaa Shakiran La Pared –biisin, joka löytyy Shakiran Fijacion Oral I -levyltä. Harmi, että koin Shakira-herätyksen vasta hänen Suomen vierailunsa jälkeen.
”Sabes que sin ti/ Ya yo no soy”. Ja “ Y el deseo gira en espiral/ Porque mi amor por ti es total/ Y es para siempre”. No, ei kovin omaperäistä lyriikkaa, mutta silti… Biisi on kaunis, kaunis, kaunis…
Lisäksi katselin tänään dvd:ltä Kieslowskin klassikkoelokuvan Veronikan kaksoiselämä, josta aikoinaan 90-luvun alussa pidin kovasti.
Lueskelin tänään Eva Kihlströmin Karismakoodi –kirjaa. Kirjoittajan mukaan karsima ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan kyky, jota voi opetella. Teoksessa Kihlström opastaa karisman lähteille seitsemänkohtaisen ohjelman kautta.
Karismaattiseksi opettelun voi aloittaa vaikkapa yrittämällä tulla tietoiseksi omasta sanattomasta viestinnästään. Käyttämämme metaforat muokkaavat niin ikään voimakkaasti paitsi meistä välittyvää mielikuvaa, myös kuvaa, joka meillä on itsestämme. Omakuvamme puolestaan ohjailee käyttäytymistämme. Jos pidät itseäsi typeryksenä, luultavasti käyttäydytkin kuin typerys.
| M | T | W | T | F | S | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
| « Feb | Apr » | |||||
| 1 | 2 | |||||
| 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 |
| 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 |
| 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 |
| 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 |
| 31 | ||||||
