Tänään tapahtu sitten se, mitä on jo pitkään uumoiltu ja pelätty. Tietokone pamahti. Se ei vaan enää suostu käynnistymään, oireiltuaan jo pitkään. Paniikki ja kauhu oli suuri, sillä juuri nyt on meneillään vuoden kiireisin kirjoitussesonki. Ei auttanut muu kuin mennä tarjousvihon kanssa kauppaan ja ostaa ensimmäinen eteen sattuva kohtuuhintainen kannettava.
On rasittavaa olla niin riippuvainen koneesta ymmärtämättä siitä sen enempää. En kässää mitään muistikapasiteeteista tai prosessoreista. Ajattelin, että ei hemmeti, kyllä mun täytyy yhdestä koneesta yksinkin selvitä. Vaan vaikeaa se on. En saa tässä uudessa koneessa langatonta verkkoa enkä sähköpostia toimimaan. Sähköpostiin pitää määrittää niin monta erilaista käyttäjänimeä ja salasanaa, että ne menevät aina jotenkin sekaisin. Hermo menee vähemmästäkin.
Lisäksi tässä on käyttöjärjestelmänä Windows Vista, jota en ymmärrä yhtään. En löydä tästä edes kirjoitusohjelmaa. Pitänee ladata tähän Windows Office. Vanhan koneen mukana meni varmaan aika paljon tiedostoja, joita en ole muistanut varmuuskopioida tai sitten kopiot lojuvat jossain cd-kasojen uumenissa. Toisaalta on aika puhdistavaa aloittaa näin tyhjältä koneelta. Olen viime päivinä muutenkin tuhonnut paljon vanhoja s-postiviestejä ja muuta sälää. On jotenkin voimaannuttavaa painaa delete-nappulaa ja räiskiä vanhoja viestejä ja tiedostaja menemään bittiavaruuteen. Sinne ne häviävät, koskaan enää palaamatta, toisin kuin “oikeat” kirjeet.
