Madonna lavan sivulta kuvattuna.
Terveiset Berliinistä ja Madonnan keikalta! Keikka oli hyvä, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan nähty niin syvällistä kerrontaa kuin esimerkiksi Drowned World –kiertueella, jolla Madonna käsitteli muun muassa valtasuhteita ja väkivaltaa. Sticky and Sweet –kiertue on musiikillisesti ja visuaalisesti edeltäjiään kevyempi. Mutta hieno elämys se on silti.
Madonna on 20 vuodessa saavuttanut popikonin aseman. Madonna otti kantaa tuottamaansa kuvastoon biisissä She´s not me, jonka aikana lavalla nähtiin Madonnan aiempia inkarnaatioita esittäviä hahmoja; Who´s that girl -kiertueen korsetti-Madonna, Like a Virginin hääpuku-Madonna ja Material Girl –videon Marilyn klooni. Madonna tahtonee sanoa, ettei hän ole yhtä luomiensa kuvien kanssa ja tulee näin kommentoineeksi myös postmodernin identiteetin häilyvyyttä. Kuva ei ole koskaan identtinen kohteensa kanssa. Kun ihmisestä tulee julkisuudenhenkilö, irtoaa julkinen minä hänestä kuin kuori ja alkaa elää omaa elämäänsä.




