Työ olen minä

Olen hyvin työkeskeinen ihminen ja vieläpä ylpeä siitä. Työ ei ole minulle jotain itseni ulkopuolella olevaa ja suoritettavaa, oikeastaan en osaa edes eritellä missä minä lopun ja mistä työ alkaa. Työ on elämänasenne ja -tehtävä. Tämä taas johtuu siitä, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä haluan eli kirjoittaa.

Kumppanikokelaat ovat toisinaan tulleet mustasukkaiseksi tietokoneelleni ja kirjahyllylleni. Jos on valittava kumppanikokelaan ja kirjoittamisen väliltä, peli on selvä jo ennen kuin se on alkanutkaan; valitsen empimättä työn ja kirjoittamisen. Ilman kirjoittamista en olisi minä. Jos ei ymmärrä tätä, ei ymmärrä myöskään minua. Se ehkä vaatii uhrauksia ja ajankäytön ankaruutta, mutta olkoon niin.

 

Kirjailija Gustave Flaubertin kerrotaan lausahtaneen Rouva Bovary -romaanistaan: ”Minä olen Emma Bovary”. Itse voisin sanoa; Työ olen minä. Se on kokonaisvaltaista ja läpäisee kaikki olemassaolon ja tietoisuuden kerrokset.

Ja lopulta kirjoittaminen on myös ainoita asioita, joiden pysyvyyteen voin luottaa. Niin kauan kuin järki kulkee, kirjoittaminen ei jätä minua, ainakaan toivottavasti.

 

Olin joskus luennolla, jolla väiteltiin siitä, mistä luovuus syntyy. Toisten mielestä luovuus on opittua, toisten mielestä siihen ajaa särö, kipeä katkos maailman ja itsen välillä. Luovuutta voi ehkä olla olemassa molempaa lajia, mutta omalla kohdallani kirjoittamisen syy (pakko?) löytyy jälkimmäisestä motiivista. Se kumpuaa yksinäisyydentunteesta, jota mikään ei voi poistaa tai parantaa. Hiljaisuudesta, mykkyydestä, sanoista, joita ei kuultu, näkymättömyydestä. On vaikeaa pysähtyä, kiiruhdan korot kopisten pois, eteenpäin, karkuun itseltänikin. Haluan enemmän, aina enemmän.

 

Toisaalta se syntyy olemassaolon tiedostamisesta, nykyhetken huimaavuudesta. Siitä tiedosta, että mitään muuta ei ehkä ole olemassa. Ilta-auringon heijastuksesta vastapäisen talon ikkunoissa, sadepisaroista pihlajanlehdillä, hälyisistä huoneista, hymyistä, joita kukaan ei näe, ojennetuista käsistä, sata vuotta sitten Esplanadilla kopisseista askelista, pölyn tuoksusta katsomossa. Kaikesta siitä mikä hengittää ja virtaa. Uskon, että ihmisen tietoisuus on Jumalasta. Me olemme täällä juuri siksi, tiedostamassa, havainnoimassa ja todistamassa.

 

Sanat eivät koskaan tavoita olemassaoloa sellaisena kuin mitä se todella on, ne ovat järven pinnalla häilyvä kuvajainen. Siksi kirjoittamiseen ei kyllästy koskaan.