Yksinäisen ainoa ystävä on hissi

Bengt Ahlforsin Lasse Pöystille kirjoittama Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä – näytelmä kertoo vanhenevan miehen yksinäisyydestä ja töölöläisen kerrostalon hissistä. Paradoksaalista on se, että ihminen on kaupungin ihmisvilinän keskellä yksinäisempi kuin missään muualla. Ruotsiksi menestystä niittänyt näytelmä nähdään nyt suomenkielisenä versiona Lilla Teaternin lavalla.

 

Esitys on yhtä aikaa hykerryttävän hauska ja itkettävän surullinen. Näytelmä kertoo ihmisen perimmäisestä ja eksistentialistisesta yksinäisyydestä, johon tuovat lohtua arjen absurdit kohtaamiset. Pienistä ja arkisista yksityiskohdista kasvatetaan sulavasti eksistentialistisia pohdintoja. Lasse Pöysti on alusta loppuun lavalla yksin, mutta hänen lavakarismansa intensiteetti ei herpaannu hetkeksikään.

 

Pieniä riskejä

En ole viime aikoina ehtinyt päivittää blogia, mikä johtuu siitä että viimeisen kolmen viikon aikana olen joutunut kolmasti viemään verta vuotavan ja sitä nielleen ja oksentavan lapseni ambulanssilla sairaalaan. Syynä tähän on nielurisaleikkaus.

 

Rakkaus on kapitalismin sydän

Julian ja Romeon parveke Veronassa kertakäyttökameralla kuvattuna.

 

Rakkaus pyörittää maailmaa, kuten lauluissa tavataan sanoa. Tämä pitää paikkansa sangen kirjaimellisesti. Ajatelkaapa, mitä tapahtuisi jos luopuisimme jatkuvasta pakkomielteestämme – tuosta epämääräisestä tunnesiteestä, jota rakkaudeksi kutsutaan?

 

Kuinka moni elokuva jäisi syntymättä ja romaani kirjoittamatta? Kuinka esimerkiksi kosmetiikkateollisuus kärsisikään kun naiset eivät enää laittautuisi joka kerta ovesta ulos astuessaan kuin olisivat treffeille menossa ja vähät veisaisivat ryppyvoiteista ja tuuhentavista ripsiväreistä? Suurin osa televisiosarjoista ja tositelevisio-ohjelmista jouduttaisiin lopettamaan, sillä niiden keskeisenä ja usein ainoana juonikoukkuna toimiva teerenpeli ja mustasukkaisuusdraama ei enää kiinnostaisi katsojia. Kosmetiikkateollisuuden ja televisio-ohjelmien tappiot johtaisivat lehtien kaatumiseen, sillä mainostulot kuihtuisivat eikä lehtien sisältöä voisi enää rakentaa erojen, yllätysvauvojen ja salamarakastumisten varaan. Baarien sinkkuparville suunnatut lehdet kuihtuisivat nekin, sillä ketään ei enää kiinnostaisi tietää kaupungin trendikkäimmistä sinkkuravintoloista. Ravintolat ja nettisaitit menisivät konkurssiin, Hollywoodissa tuuli ulvoisi tyhjenneillä kaduilla. Seurustelusta ja parisuhdeideologiasta luopuminen johtaisi pidemmällä tähtäimellä perheasuntojen kysynnän laskuun ja lastentarviketeollisuuden taantumaan. Rakkaus on todellinen kapitalismin sykkivä sydän.

 

Poliitikko tuntee ongelmasi

Kun googleen kirjoittaa kunnallisvaalit + blogit, löytyy hakutuloksena jopa 20 000 viitettä. Erottuakseen tästä massasta on siis oltava hyvin kekseliäs. Entäpä jos otettaisiinkin esimerkkiä Yhdysvaltain presidenttitaistosta ja keksittäisiin vaaliohjelman sijaan jokaiselle poliitikkokokelaalle oma pikku ongelma? Siitä olisi sitten kätevä medialle avautua ja blogissaan tilittää. Yhdysvaltojen demokraattipuolueen presidenttiehdokas Barack Obama esimerkiksi avautui huumekokeiluistaan uskonnollisessa keskustelutilaisuudessa: ”Minulla oli vaikea nuoruus. Oli aikoja, jolloin kokeilin huumeita,” hän kertoi. Vastaehdokas John McCain ruoti samassa tilaisuudessa aiemman avioliittonsa ongelmia (STT, 18.8).

 

Avioero, paniikkihäiriö, alkoholismi, kleptomania… Ehkä mainostoimistot voisivat auttaa tässäkin asiassa. Mitä erikoisempi ja persoonallisempi ongelma, sitä paremmin joukosta tummasta erottuu. Ongelmanmuodostamisessa voisi käyttää apuna myös tilastoja; millaisia ovat suomalaisten yleisimmät ongelmat, millaisia ongelmia on esimerkiksi kaupunkilaisilla nuorilla naisilla, entäpä savolaisilla metsureilla, ja räätälöidä oman pulmansa sitten äänestäjäkuntaa vastaavaksi. Voi avautua esimerkiksi lastensa koliikista, vaikka siitä olisi kauankin.