Sekä-että-sukupolvi

Kieltäydyn valitsemasta.

 

Moni kaltaiseni 30+-ikäluokan edustaja on nyt tilanteessa, jossa on jo saatu lapsia ja yritetty elää traditionaalista perhe-elämää. Sitten kaikki onkin mennyt päin mäkiä ja nyt mietitään, että mitäs nyt. Toinen ryhmä muodostuu niistä, jotka eivät ole edes irrottautuneen nuoruuden radoilta vaan ovat tähän asti eläneet vapaata (sinkku)elämää. Nuoruus jatkuu jatkumistaan. Ja se alkaa välillä  jo käydä raskaaksi.

 

Hääalbumin uusiokäyttö

Sitemeterin mukaan blogissani on ylitetty 50 000 käynnin raja! Kiitos siitä. Juhlan kunniaksi jaan taas yhden vastikään keksimäni käytännön vinkin, joka koskee tällä kertaa hääkuvia. Moni on varmaan miettinyt, mitä niillä tekee eron jälkeen. Kaiken muun hääsälän, kuten sormuksen, hääpuvun ja koristeet, voi myydä ja vaikka juhlia rahoilla. Hääkuvia ei voi kuitenkaan myydä eikä niitä raaski hävittääkään, kun mukana on kuitenkin paljon kuvia omista sukulaisista ja ystävistä.

Nyt olen keksinyt uusiokäytön hääkuva-albumille: Hääkuvia on voi katsella jatkoilla aamuyöstä.

 

Ota kii jos saat

 

Heitetään tähän nyt kuva Madonnan Berliinin keikalta kun en muutakaan keksi. En tiedä miksi se näkyy noin isona, mutta näkykööt.

Vietän ns. koti-iltaa, mikä tarkoittaa että etsin taustamateriaalia ensi viikon työrupeamaa varten (aiheena nuorten mielenterveys), suunnittelen tulevia projekteja, hion erästä juttua sekä pyörittelen ruudulla romaanikässäriä. Tässä samalla kuuntelen myös Pinkin uutta levyä, joka on muuten yllättävän hyvä. Lisäksi kurkin vähän väliä Facebookia; Missä kaikkia ovat ja mitä sitten tapahtui?

Sen sijaan, että kirjoittaisin pitkiä sepustuksia, annan tänään pari juuri keksimääni käytännön neuvoa:

-          Jos joku haluaa pelata kanssasi ota kiinni jos saat –peliä, älä lähde mukaan. Pian hän juoksee perässäsi, ja turhaan. Pelin lopputulos: Saat sen mistä luovut, muttet koskaan sitä mitä haluat.

 

Asekauppaa ostarilla

Asun Kulosaaressa vai muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustassa. Täällä tilanne palveluiden suhteen on kuitenkin sama kuin monilla haja-asutusalueilla; niitä ei juuri ole ja viimeisetkin yrittäjät lähtevät. Kulosaaren ostokeskuksessa ei enää ole postia ja saaren apteekkikin muutti pois, mutta sen sijaan tänään kaupassa käydessäni huomasin jotain uutta: Ostarille oli tullut asekauppa, jonka valaistuissa tiloissa kiväärit seisoivat iloisissa riveissä. Firman kotisivujen Kuukauden videossa nimeltään ”Family time” noin 12-vuotias tyttö purkaa ja kokoaa jonkinmoisen rynnäkkökiväärin 15 sekunnissa isän kannustaessa kameran takana.

“Olisiko hetki aikaa…”

Tiukan työpäiväni katkaisi jälleen kerran puhelinmyyjän soitto. Kerrottiin, että tässä ollaan nyt lähestymässä ”hyvin iloisissa merkeissä”. Paljastui, että minulle oltiin tarjoamassa Nalle Puh-lehden vuosikertaa. Mitä kaltaiseni pian 33-vuotias kansalainen Nalle Puhilla tekisi? Katkaisin puhelun ystävällisesti mutta napakasti alkuunsa.

 

Koska puhelinmyyjiäkin koulutetaan ”pistämään jalka oven väliin” ja kalastamaan vastaanottajan huomio, neuvon nyt pitkällä kokemuksella, miten puhelinmyyjästä pääsee nopeasti ja tyylikkäästi eroon: Älä anna myyjän ladella litaniaansa, vaan katkaise se alkuunsa ilmoittamalla, ettet ole juuri nyt kiinnostunut tarjouksista etkä tutkimuksista. Jos annat soittajan jatkaa, on tästä vaikeampi päästä eroon.

 

Realisoituneita virtuaaliystäviä

Olen pohtinut paljon sitä, onko virtuaalinen todellista. Virtuaalista pidetään usein jotenkin vähemmän todellisena ja vähempiarvoisena kuin reaalitodellisuutta. Kuitenkin voisi väittää, että valtaosa ihmisten tunteista on yhtä tosia tai epätosia kuin virtuaalisetkin intentiot. Oli niin tai näin, niin ainakin tämä blogi ja esimerkiksi Facebook-yhteisö on poikinut monenlaista mukavaa reaalitodellisuudenkin puolelle. Olen tutustunut blogin kautta moniin kollegoihin ja muihin mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä.

 

Esimerkki: freelancertoimittaja Kirsi H otti minuun yhteyttä joitakin vuosia sitten, kertoi lukeneensa blogiani ja kysyi saako käyttää graduani erään lehtijutun taustamateriaalina. Aloimme kirjoitella ja huomasimme, että meitä yhdistää ammatin lisäksi se, että kumpikin haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Pian sovimme tapaamisen Journalistiliiton freelancer-seminaariin, jossa tutustuimme myös uusiin kollegoihin. Aloimme järjestää kokoontumisia, jotka kulkevat nykyisin ironisesti nuorten toimittajien tapaamisina. Ensimmäisessä tapaamisessa tutustuin Kirsin kautta kollega Jenniin, joka niin ikään on nykyään parhaita ystäviäni. Olemme toistemme kautta tutustuneet lukuisiin uusiin ihmisiin ja FB:ssä toimivalla Nuorten toimittajien ryhmälläkin on jo 30 jäsentä.