“Minä täällä”

Ystäväni soitti minulle työnumerostaan, jota puhelimeni ei tunnista. Terävä kollegojen välinen dialogimme meni näin:

Ystävä: Moi, minä täällä.

Minä: Kuka minä?

Ystävä: (Nauraen) No minä minä.

Toisaalta tähän keskusteluun kiteytyy yksinkertaisuudessaan jotain hyvin paljastavaa ihmiselämästä. Me kaikki olemme itsellemme minä ja odotamme myös muiden meidät minänä tunnistavan. Hyvin harvoin tämä kuitenkaan onnistuu. Toiselle olemme olemassa aina kolmannessa tai korkeintaan toisessa persoonassa.

 

Työstä puheen ollen, työpäiväni ovat viime viikkoina venähtäneet koko valveillaoloajan pituisiksi. Koska kirjoitan kotona, käyn usein Facebookissa ikään kuin tapaamassa kollegoja ja ystäviä. Iltaisin siellä saattaa vierähtää tuntejakin. Koska vietän siellä niinkin paljon aikaa, olen miettinyt millaista oleminen siellä oikeastaan on.

Tänään pohdin taas virtuaalisen suhdetta todellisuuteen ja muotoilin ajatukseni statuspäivityksen 200 merkin puitteissa näin: ”Venla miettii, että virtuaalinen on kuin uni tai ajatus, se on mahdollisuus joka saattaa realisoitua, se on toden ja epätoden välissä”.

 

Niinä iltoina, joina en istu koneen äärellä, tunnen olevani ikään kuin tapahtumavirran katvealueella, irti kaikesta. Eli tavallaan oleminen Facebookin virtuaalitodellisuudessa on jossain määrin todellista. Siellä on helppo kommentoida spontaanisti muiden statuksia ja toivotella hyvää syntymäpäivää ihmisille, joiden puhelinnumeron kadotti jo 10 vuotta sitten.

Toisaalta mikäli muuta kosketuspintaa reaalitodellisuuteen ei synny, ei virtuaalikohtaamista voi oikeastaan pitää sanan varsinaisessa merkityksessä todellisena, sillä niin paljon informaatiota katoaa tekstin matkalla näppäimistöstä  ruudulle.

 

Jokin virtuaaliyhteisössä kuitenkin vetää joka ilta puoleensa. Olen huomannut odottavani, että siellä tapahtuu jotain, mutta en oikein tiedä mitä. Usein Facebookin aloitussivun lävähtäessä eteeni tunnen jonkinlaista etäistä pettymystä. Taaskaan se ei tapahtunut. Mikä? Tässäkin mielessä ei-oleva (se, mitä ei tapahdu) vaikuttaa yhtä vahvasti kuin oleva (se, mikä tapahtuu). Toisaalta jos siellä jotain pientä onkin tapahtunut, odotan heti kohta jo seuraavaa tapahtumaa.

 

Ehkä kaiken Facebook-aktiviteetin tarkoituksena on kertoa muille; katsokaa, tällainen minä olen. Ja koska ihmisen identiteetti on niin moninainen, on sinne pakko ladata uusi profiilikuva lähes joka päivä, parhaina monta. Mikään niistä ei oikein ole minä, ja silti olen ne kaikki. Palatakseni alkuun: Kuvilla sanomme: ”Moi, minä täällä. ” Ja muut kysyvät: ”Kuka minä?”