No nyt on sitten tapahtumassa se, mitä en olisi koskaan uskonut todeksi; Madonna tulee Suomeen. Lippujen myynti alkaa huomenna. Kun viisi miljoonaa suomalaista yrittää yhtä aikaa saada lippua, tulee myynnistä varmaan melkoinen härdelli. Intuitioni sanoi viimeiseen asti, ettei Madonna kuitenkaan tänne asti tule. Samalla ajattelin, että saattaapa tullakin, koska intuitioni sanoo toisin. Se nimittäin on usein väärässä.
Tapasin perjantaina vanhan ystäväni, joka kertoi lukevansa blogiani säännöllisesti ja olleensa pettynyt, kun en ole tätä taas moneen viikkoon päivittänyt. Lupasin korjata asian, terveisiä vaan!
Syy hiljaisuuteni on ollut työkiireissä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tarve kirjoittaa herää aina kun elämässä ollaan jonkinlaisessa murroskohdassa. Mikä onkin tilanne aika usein.