Terapiaa pidetään jonkinlaisena nykyajan ihmeparannuskeinona. Terapian taikasanojen ajatellaan parantavan kaiken, kunhan ne vaan löydetään. Psykoterapian kannattajat suhtautuvat aatteeseensa uskonnollisella hurmoksella. He ajattelevat psykoterapian kritisoijien kärsivän itse traumasta, jonka he purkavat torjumalla psykoterapian ilosanoman. Krittiikki ei voi tämän näkemyksen mukaan kummuta esimerkiksi siitä, että intensiivinen kolmen vuoden psykoterpapia maksaa noin 17 000 euroa.
Näin ollen ehdotan, että Rautatietorin vesivahinkoa korjaamaan ei kutsuta insinöörejä, vaan psykoterapeutteja. Psykoterapeutti voisi sitten 70 euron tuntiliksalla analysoida, mikä oikeastaan oli se 70 vuotta vanha putki, joka petti? Pitäisikö putken ikä tulkita esimerkiksi viittauksena talvisotaan, jonka alkamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta?