Aktivisti Jyri Jaakkolan ampumisen myötä Oaxacan ja Chiapaksen alkuperäiskansojen huono ihmisoikeustilanne on noussut uutiseksi Suomessakin. Vietin itse alueella useita kuukausia vuosina 1997-1998. Kirjoitin silloin oheisen matkakuvauksen, jonka julkaisen nyt lähes editoimattomana blogissani. Taistelu ihmisoikeuksien puolesta jatkuu.
Jouluaattona 1997
San Miguel de Allende
Jo kuukausia ennen joulua talojen väleihin viritellään suuria, auringossa kimaltelevia joulupukkeja, jotka öisin vilkuttavat punaista valoa katuja pitkin luikkiville koirille. Markkinoilla myydään styroksisia lumiukkoja, tekokuituisia joululakkeja ja jokaiseen puistoon nousee Jeesus-seimi. Minut ja suomalaiset ystäväni on kutsuttu meksikolaisen vuokraemäntämme miss Piggyn luo joulunviettoon. Jouluaattoillan vihdoin koittaessa on kylmä, ollaan vuoristokylässä kahdentuhannen metrin korkeudessa. Illan pimetessä alkaa kaikkialta kuulua pamahduksia, sillä jokaiseen meksikolaiseen juhlapäivään kuuluvat pikkupoikien kaduilla heittelemät papaatit ja ilotulitusraketit. Miss Piggy viittoilee meidät kotiinsa, jota koristavat Jeesus-lapset ja hilejoulupukit. Hänen vanha äitinsä huutaa jotain makuuhuoneesta.
- Dios mio, pääsee miss Piggyltä. Tv:n kuvaruudulla näkyy savuava tulivuori Popocatpetl, joka on taas jouluyön kynnyksellä antanut purkautumisen merkkejä. Miss Piggy iskee kämmenensä yhteen ja ottaa ison kulauksen pienestä tequilla pullostaan. Tässä eivät Turun joulurauhan julistukset auttaisi. Sitten TV alkaa suoltaa ruuduntäydeltä vähäpukeisina, aerobickaavia miehiä ja naisia. Miss Piggyn äidin silmät kirkastuvat.
- Oi mitä miehiä, yksi minulle, yksi sinulle… 80-vuotias meksikolaisrouva innostuu.
Popocatepetl on asettunut, mutta sen sijaan tv:stä tulvii kuvia kymmenistä intiaanien ruumiista, jotka on pari päivää aiemmin löydetty Chiapaksen osavaltiossa. Tieto tulee julkisuuteen vasta nyt, tuntia ennen miljoonien meksikolaisten jouluateriaa. Uutisankkuri kertoo, että Acteal – nimiseen pieneen intiaanikylään oli hyökännyt kuudenkymmenen tuntemattoman miehen joukko, joka ampui jokaisen tielleen osuneen. Uhreja oli yhteensä 45 ja heistä suurin osa naisia ja lapsia. Miss Piggy pudistelee päätään
- Ne alueen maanomistajat ovat olleet asialla, hän arvelee.
Chiapaksen osavaltiossa on kytenyt jo pitkään. Vuonna 1994 Zapatistisen kansanvapautusrintama ( EZLN) valtasi San Cristobal de Las Casasin hallintorakennuksen päämääränään vapauttaa kaikki seudun intiaanikylät. Samanaikaisesti heidän johtajansa subkommandantti Marcos lähetteli internetin kautta EZLN:n manifesteja sekä meksikolaisille että kansainvälisille tiedotusvälineille. Zapatistien vallankumousta onkin kutsuttu ensimmäiseksi internet-vallnkumoukseksi. Marcosin kirjeissä vaadittiin intiaanien maanomistusolojen parantamista ja oikeutta. Kapina kukistettiin armeijan voimin, mutta toivo paremmasta huomisesta jäi elämään. Zapatistit vetäytyivät takaisin viidakkoon. Jouluyönä San Cristobal de Las Casasin öisellä torilla palaa tuhansia kynttilöitä uhrien muistoksi ja Meksikon presidentti Ernesto Zedillo vaatii televisiossa syyllisten selvittämistä. Acteal-kylän intiaanit vetoavat presidenttiin, jotta paikallinen kuvernööri poistettaisiin virastaan ja vangittaisiin osallisuudesta intiaanien joukkomurhaan ja heidän kylänsä vapautettaisiin sotilaiden piirityksestä. Seuraavana päivänä Chiapakseen vyöryy lisää armeijan joukkoja ja tiedotusvälineiden edustajia. Me emme tiedä siitä vielä mitään istuutuessamme vihdoin miss Piggyn kattaman joulupöydän ääreen. Yritämme herättää keskustelua Actealin tapahtumista kanssamme aterioivan meksikolaisnuorukaisen kanssa. Hän kuittaa asian kädenheilautuksella.
- Tässä maassa tuollaista on sattunut aina.
Miss Piggy koputtaa lasiaan hiljaisuuden merkiksi ja sanoo juhlallisesti:
- On aika toivottaa toisillemme hyvää joulua. Feliz navidad !
Kaiken takana on raha
Taxco
Taxcossa paistaa aurinko ja taivas on sininen. Kaupungin sydämessä on pitkin mukulakivisiä, jyrkkiä katuja kiertävä torialue. Kaukaa kuuluu hopeakaivosten pillin ääni työvuoron vaihtumisen merkiksi. Hopea on ikivanhoista kaivoksista jo ehtymässä, mutta kauppa käy vielä vilkkaasti kaupungin kymmenissä hopeapuodeissa. Korusepäksi opiskeleva Rodrigo istuu katukivetyksellä ja hörppii pulqeuta, magna-kaktuksen mahlasta käytettyä juomaa. Jos mahlaa prosessoi pidemmälle, syntyy tequilaa.
- Torilla näkee todellisia meksikolaisia. He ovat niitä, jotka matkaavat varhain aamulla aaseilla alas kylistään, raahaavat painavat kantamuksensa bussiin ja tulevat tänne myymään tuotteitaan. Tämäkin senora on yli 70-vuotias, mutta saapuu torille joka viikonloppu pulque-kanistereineen ja tamalekseineen, Rodrigo kertoo viitaten kauempana istuvaan hymyilevään naiseen, jonka harmaat hiukset roikkuvat pitkinä letteinä vyötärölle asti. Kylässä, jossa hän asuu ei ole juomavettä ja niinpä siellä on pakko juoda vain pulqueta. Onneksi pulque on ravintorikasta juomaa.
- Meksikossa sydän myydään halvalla. Ihmiset tekevät käsityönsä hartaudella ja myyvät ne sitten muutamalla pesolla. He ovat niin rehellisiä, etteivät pyydä enempää, koska heistä se on niiden oikea hinta. Siksi hallitukselle onkin edullista, että kansa pysyy tietämättömänä. Täällä on taisteltu satoja vuosia, mutta silti mikään ei muutu. Espanjalaisten valkoiset jälkeläiset ovat vallassa ja riistävät kansaa. He kontrolloivat tiedotusvälineitä ja koulujen opetusta niin, ettei oikeuksia osata edes vaatia, Rodrigo tuhahtaa.
Meksikoa on hallinnut yli 60-vuoden ajan PRI ( Partido Revolucionario Institutional). Sen korruption ruostuttaman valtakoneiston rattaissa ei ihmishenki Rodrigon mukaan ole minkään arvoinen.
- Chiapaksessa zapatistit taistelevat kansan oikeuksien puolesta ja vallanpitäjät pelkäävätkin kapinan leviävän. Siksi se on tukahdutettava keinolla millä hyvänsä. Päivän lehtien mukaan Acteal-kylän intiaanit olivat myötämielisiä zapatisteille, joiden ydinjoukot piileskelevät tukikohdissaan Lacandonin viidakon syvyyksissä.
- Uskon, että ulkomailla tiedetään tällä hetkellä totuus Actealin kansanmurhasta paremmin kuin täällä. Meille kun ei koskaan kerrota kaikkea.
Kansainvälinen tuki on alusta asti ollut elintärkeää köyhien intiaanien armeijalle ja heidän johtajansa Marcos voitti ensimmäisen taistelun mediassa lataamalla julistuksensa nettiin. Maailman huomion kääntyessä Chiapakseen Meksikon poliitikkojen oli otettava intiaanien ongelmat vakavasti. Sittemmin Marcoksesta on muodostunut kulttihahmo, jonka viidakon siimeksestä tiedotusvälineille lähettämät älyllisen ironiset kirjeet ja runot piikittelevät terävästi Meksikon hallitusta. Myös monien kansainvälisten järjestöjen edustajat ovat vieraillet zapatistien leirissä. Viidakkoa vartioivat Meksikon armeijan sotilaat kuvaavat ja ottavat henkilötiedot ylös kaikilta zapatisteja lähestyviltä.
- Ja kuka viime kädessä korjaa hyödyn kansamme alistamisesta, Rodrigo jatkaa katsellen ympärillä parveilevia värikäsasuisia intiaaneja.
- Yhdysvallat.
Nafta-sopimuksen myötä intiaanien olot ovat entistä kurjemmat sillä heidän pienillä maatilkuillaan viljelemänsä maissi ei voi kilpailla USA:n ja Kanadan tuontimaissin halpojen hintojen kanssa.
- Me myymme tomaatteja polkuhintaan Yhdysvaltoihin ja ne jälleenmyydään takaisin kalliina ketsuppina, sillä Yhdysvallat säätelee hintoja. Samalla logiikalla käydään kauppaa myös mineraaleilla ja työvoimalla. Sitten gringot tulevat tänne leveilemään dollareillaan ja vaikka he kylväisivät niitä tänne kuinka, me jäämme miinuksen puolelle menetettynä tietotaitona ja työvoimana. Moni kun on täälläkin nielaissut heidän tyrkyttämänsä amerikkalaisen unelman ja halajaa Amerikan Ihmemaahan, Rodrigo selittää.
Pulquea myyvä intiaaninainen kysyy minulta huonolla espanjallaan olenko Yhdysvalloista kotoisin. Sanon hänelle olevani Euroopasta, Suomesta, ja hän katselee minua uteliaana. Hän kertoo asuvansa kaukaisessa vuoristokylässä, jossa myös on kylmää ja ojentaa minulle tamaleksen lahjaksi.
- Jos luulet, että näillä ihmisillä ei ole mitään erehdyt, sillä he ovat sydämeltään onnellisia. Ja jos he kutsuvat sinut vieraakseen, he tappavat vaikka ainoat kanansa jotta voisivat tarjota sinulle juhla-aterian, Rodrigo sanoo. Paikalle kerääntyneet meksikolaismiehet ostavat minulle pulque-kupillisen sillä heistä on hassua, että vaalea tyttö juo tuota vanhojen jumalten juomaa.
- Olen huolissani veljieni puolesta, Rodrigo sanoo.
- Ja minusta on käsittämätöntä, miten vähän he tuntuvat hyvintoimeentulevia meksikolaisia kiinnostavan.
Voittajien historiaa
Oaxaca
Oaxacan keskustassa on puisto, jonka penkeillä Carlos Castanedan kirjojen shamaaninoidalla Don Juanilla oli tapana istuskella. Vuonna 1998 sitä kiertää Emil Zapatan iskulauseita huutava ihmisjoukko. Emil Zapata oli maareformia ja sosiaalisia parannuksia vaatinut Zapatistisen vapautusarmeijan esikuva, jonka mottonsa mukaisesti kuoli mieluummin seisaallaan kuin eli polvillaan. Hänet teloitettiin vuonna 1919. Mielenosoittajat vaativat edelleen Actealin kansanmurhan selvittämistä ja intiaanien elinolojen kohentamista. Puistonlaidalla viereemme on istahtanut kaksi kolmetoistavuotiasta kengänkiillottajapoikaa. He keikkuvat tarvikelaatikoidensa päällä ja supattelevat meitä osoitellen.
- Lähtekää gringat huomenna katsomaan Monte Albania, he jankuttavat. Mielenosoittajat kävelevät ohitsemme plakaattejaan heiluttaen.
- Keitä nuo ihmiset ovat ja mitä he haluavat, kysyn pojilta.
- He ovat hulluja, vastaa toinen kengänkiillottajista.
- Heillä ei ole muuta tekemistä kuin huudella kadulla, täydentää toinen.
Seuraavana päivänä puistoon kerääntyy hiljainen joukko perinteisiin asuihin pukeutuneita intiaaneja. Naiset kaivavat eväitä kangasnyyteistä ja miehet istuvat sivummalla matalalla äänellä keskustellen. Pian jokainen nurkkaus puistossa on täytetty. Rigoberto, kulttuuriantropologian opiskelija, seisoo sivummalla ja lukee nappaamaansa lentolehtistä.
- Tiedättekö miksi espanjalaisten oli niin helppo valloittaa Meksiko, heitähän oli paljon vähemmän kuin meitä, hän kysyy.
- Atsteekit olivat vihattuja muiden intiaaniheimojen keskuudessa koska he olivat sotaisia, ahneita ja tyhmiä. Vain he olivat kyllin typeriä uskomaan, että valkoinen mies oli palaavaksi ennustettu quetzalcoatl-sulkakäärme. Rannikon intiaaniheimot liittyivät espanjalaisten valloittajien joukkoihin heidät kukistaakseen, Rigoberto väittää.
Meksikossa on Rigoberton mukaan muinoin tapahtunut muitakin asioita, joista ei virallisissa historiankirjoissa puhuta.
- Tässä lähellä sijaitsevan Monte Albanin pyramidit peitettiin jo ennen espanjalaisten tuloa roskilla ja maalla. Ja miksi? Rannikolla vaikuttaneet tolteekit ja mayat katosivat noin vain. Eräiden teorioiden mukaan he löysivät tien toiseen maailmaan, maailmaan, josta monet muinaiset kulttuurit puhuivat. Ehkä Monte Albanissa etsittiin samaa tietä, selittää Rigoberto. Kuulostaa aika villiltä. Meksikossa kuitenkin eletään maagisessa realismissa.
Castanedakin puhui suurten tietäjien aikakaudesta, ja kirjoittaa että äkkiä tietäjät hävisivät. Nykyään Yhdysvalloissa elävä kirjailija Jose Argüellesin on sitä mieltä, että maya-kalenteriin on kätkettynä myös koko universumin rakenne sointujen intervalleista tähtien asentoihin.
- Intiaaneilla on perimätietoa asioista, joihin me mestitsit olemme kadottamassa kosketuksemme. Meksiko tarkoittaa paikkaa, jossa käärme ja kotka taistelevat. Uskonkin, että vanhoista kulttuureistamme löytyy vielä paljon asioita, jotka tulevat muuttaman maailmankuvaamme. Siitä kertoo jo sekin, että niin monet mystikot ja hengellisen tien kulkijat etsivät vastauksia täältä, Rigoberto uskoo. Hänen mielestään syy Meksikon ongelmiin on ihmisten huonossa itsetunnossa.
- On vaikeaa olla mestitsi, ei ole intiaani mutta ei espanjalainenkaan. Meillä meksikolaisilla on identiteetti hukassa ja siksi täällä on niin paljon ongelmia. Ei kaikesta mielestäni voi syyttää hallitusta. Meidän on löydettävä identiteettimme ja yhdistyttävä kansana, hän pohtii.
Suurin osa hiljaisen mielenosoituksen intiaaneista on kääriytynyt huopiin ja nukkuu. Äkkiä maa alkaa tärähdellä. Maanjäristys ei aiheuta tuhoja, ja kun kengänkiillottajapojat aamulla taas saapuvat, on puisto tyhjä.
Miksi Rosa ei ole koulussa
San Cristobal de Las Casas
Rosa, pieni intiaanityttö juoksee paljasjaloin pitkin San Cristobal de Las Casasin keskusaukiota.
- Compra lo, compra lo, osta, osta, hän huutaa anelevasti ja tyrkyttää värikkäitä käsinauhojaan jotka on solminut langalla yhteen.
- Para mi tortilla, jotta saisin tortillan, Rosa jatkaa rukoileva katse silmissään. Sitten hän istuu viereeni ja kysyy, saako letittää hiukseni. Ympärillemme kerääntyy suuri joukko uteliaita lapsia Rosan kiertäessä hiuksiani varovasti letille. Rosa kertoo asuvansa läheisessä kylässä ja tulleensa aamulla äitinsä kanssa San Cristobaliin.
- Missä sinun miehesi on, kysyy Rosa sitten minulta. Intiaanitytöt avioituvat usein viisitoistavuotiaina ja ovat minun iässäni jo monen lapsen äitejä. Sanon Rosalle, että en ole naimisissa koska minusta on mukavaa olla vapaa ja hän on samaa mieltä kanssani. Rosan äiti pyytää virkkaavaa ystävääni opettamaan, miten pipo virkataan. Aukiolla kuljeskelee vihreäunivormuisia sotilaita. Sen toisella laidalla on zapatistien informaatiokoju jossa näytetään videota, jolla sotilaiden piirittämissä kylissä asuvat intiaanit kertovat köyhistä oloistaan. Kojulta voi ostaa myös uusimman El Tiempon, zapatistien lehden. Se on täynnä intiaanien todistuksia: sotilaat vievät viimeisetkin ruoat ja rahat, uhkailevat naisia ja tappavat eläimiä. Viime vuodesta lähtien tuhannet intiaanit ovat joutuneet jättämään kylänsä ja siirtymään aseistettujen, PRI:ltä taloudellista tukea saavien joukkojen tieltä ja elävät nyt keskellä ei-mitään armeijan joukkojen saartamina. Rosa on saanut letin valmiiksi ja juoksee adiosta vilkuttaen kauppaamaan käsinauhojaan sillä ne on saatava myydyksi, vaikka se kestäisi yöhön asti.
Agenttileikkejä
San Cristobal de Las Casas
Rosan ja hänen äitinsä poistuttua maahanmuuttoviraston virkailija kävelee ystäväni luo ja alkaa tivata syytä Meksikossa oleskeluun. Ystäväni on näytettävä passinsa ja turistikorttinsa. Viikko sitten on maan valtatelevisiokanavalla Tv-Aztecalla esitetty dokumentti, jossa väitettiin ulkomaalaisten soluttautuneen aseistettuina zapatistien joukkoihin. Sen lisäksi 170 ihmisoikeustarkkailijan saapuminen helmikuussa Chiapakseen sai puoluepamput tähdentämään, että ulkomaalaisten sekaantumista maan asioihin ei sallittaisi, tapahtui se sitten humanitäärisistä syistä tai ei. San Cristobal de Las Casasissa asuvat ulkomaalaiset kuiskivat joka päivä uusista maastakarkoituksista.
- Ne vain tulevat ovesi taa, työntävät autoon ja kuskaavat lentokentälle ja sitten lennät suoraan kotiin, kuvailee Frans, ranskalainen dokumentintekijä, jonka hyvä ystävä on juuri passitettu takaisin Ranskaan.
- Syyksi riittää, että ottaa järjestelmäkameralla kuvan mielenosoituksesta. Se on niiden mielestä poliittista toimintaa, joka ulkomaalaisilta on kielletty.
Fransin ranskalainen ystävä oli toiminut pappina eräässä intiaanikylässä lähes 20 vuotta. Seuraavan päivän lehdessä hänen kerrotaan julkisesti väittäneen, että Actealin kansanmurhan takana olivat PRI:n taloudellisella tuella toimineet joukot. Pappi on karkoitettu. Fransilla on videonauhalla erään pienessä kylässä asuvan miehen haastattelu. Mies kertoo, että sotilaat estävät heitä liikkumasta ulos kylästä jotteivät he pääsisi liittoutumaan muiden kylien kanssa ja että erästä poliittisesti aktiivista opposition edustajaa oli tultu kesken kyläkokouksen etsimään. Mies olisi tapettu ellei hän olisi onnistunut luikahtamaan piirityksestä salareittiä. Frans ehdottaa, että kävelemme ja keskustelemme asioista, niin että kukaan ei voi kuunnella meitä. Kävellessämme hän sujauttaa minulle pinkan papereita ja kehottaa tutustumaan niihin hotellihuoneessani.
Hotellihuoneessa löydän Fransin minulle antamien papereiden seasta kopioita vetoomuksista, joita heti Actealin murhan jälkeen lähetettiin presidentti Zedillolle. Niiden joukossa on Actealin kyläläisten kirje, jossa he vaativat omaistensa ruumiiden palauttamista. Päivän lehdestä voin lukea, että ruumiit siirrettiin pois tapahtumapaikalta ja tärkeitä todisteita tuhottiin ennen kuin uutinen intiaanimurhasta julkistettiin. On epäselvää, kenen toimesta siivoaminen tapahtui, mutta ainakin turvallisuuspoliisin miehet kävivät Actealissa ennen virallisia tutkijoita. Osa kyläläisistä on allekirjoittanut kirjeen sormenjäljellään, sillä yli puolet Chiapaksen aikuisesta intiaaniväestöstä on lukutaidotonta.
Hotellin ulkopuolella on tori, jolla kaupataan värikkäitä käsitöitä. Niiden joukossa on huipileita, intiaaninaisten perinteisiä asuja, jotka kudotaan yksinkertaisilla kangaspuilla. Huipilien kutomistaito periytyy äidiltä tyttärelle. Kankaisiin kirjotaan geometrisin symbolein koko vanha mayamytologia maailmanluomismyytteineen. Aion näpsäistä kuvan, kun intiaaninainen sähisee varoittavasti.
- Älä, hän huutaa. Sotilaita seisoskelee torin laidoilla suuret rynnäkkökiväärit kädessään. Tekemiään koruja myyvä meksikolainen artesano kuiskaa, että virallisesti sotilaat etsivät huumeita. Hän kuitenkin uskoo sen olevan vain tekosyy.
- Sotilaat ovat täällä vain isottelemassa, artesano tuhahtaa.
Zapatistien suurmielenosoitus
San Cristobal de las Casas
Seuraavana aamuna heräämme kovaan meteliin.
- Olympialaiset, arvelee joku. Ryntäämme kuitenkin ulos. Katuja pitkin vyöryy kommandopipoin ja huivein kasvonsa peittäneiden intiaanien virta. He ovat pukeutuneet perinteisiin asuihinsa, naiset juoksevat lapset kankaan avulla selkäänsä sidottuina, isoäidit luovivat pienimpiä eteenpäin ja miehet kantavat kankaisia plakaateja. He huokuvat voimaa, jota vuosisatoja kestänyt sorto ei ole voinut tukahduttaa. Mielenosoittajat kerääntyvät kirkon eteen ja eräs zapatistikommandanteista pitää puheen.
- Olemme väsyneitä nälkään, ja siihen että lapsemme kuolevat terveydenhoidon puutteellisuudesta johtuviin tauteihin. Me vaadimme koulutusta, ravintoa ja terveydenhoitoa, me vaadimme oikeutta ja kunnioitusta.
- Zapata vive la lucha sigue, huutaa väkijoukko.
- Me emme pyydä mitään, mitä hallitus ei olisi jo San Andreaksen- sopimuksessa allekirjoittanut, muistuttaa yksi puheenpitäjistä.
Vuonna 1994 San Andreaksessa hallitus allekirjoitti sopimuksen, jossa intiaanien oikeudet harjoittaa perinteitään ja päättää itsenäisesti kyliensä asioista luvattiin taata sisällyttämällä ne perustuslakiin. Intiaanien koulutus- ja terveydenhoitomahdollisuuksia piti kehittää, mutta mitään lupauksista ei ole täytetty. Mielenosoituksen päätyttyä kaikki 5000 intiaania häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.
Kun aurinko on painunut San Cristobalia ympäröivien vuorien taa intiaanilapset juoksentelevat yhä keskustorilla käsinauhoja ja zapatistijohtanukkeja turisteille tyrkyttäen. Rosan äiti tulee tervehtimään meitä ja kaivaa vyötärölleen köytetyn kankaan poimuista villalankakerän ja virkkuukoukun ja pyytää ystävääni selittämään vielä kerran, miten silmukoita on lisättävä jotta virkkauksesta tulisi pipon näköinen. Ystäväni ja Rosan äiti puhuvat yhtä vähän espanjaa mutta pääsevät vihdoin yhteisymmärrykseen silmukoiden suhteen. Rosan perheen äidinkieli on tzoltz, joka on yksi Meksikon yli viidestäkymmenestä intiaanikielestä. Rosan äiti kiittää ja palaa kauempana seisoskelevan naisryhmän luo. Me siirrymme Madre Tierra -ravinolaan, johon on kokoontunut joukko meksikolaisia hippejä ja paikallisia ulkomaalaisia. Meksikon rockin keulakuvan Caifaneksen melankoliset sävelet tulvivat ravintolan kattoon ripustetuista kaiuttimista. Samassa pöydässä kanssani istuu Gabriel, vanha ihmisoikeusaktivisti, joka haaveena on perustaa koulu intiaanilapsille.
- Eräs syistä, miksi zapatistit alun perin esiinmarssivat viidakoista on, että he haluavat suojella Chiapaksen luontoa suurvaltojen intresseiltä. Sademetsähakkuut kun tuhoavat mayoille tärkeitä kasvi- ja eläinlajeja. Esimerkiksi ikivanhat mahonkipuut on jo kaadettu ja myyty huonekaluteollisuuden tarpeiksi Japaniin. Chiapaksen osavaltio on yksi vauraimmista koko Meksikossa, ja siksi onkin käsittämätöntä, että ihmiset ovat täällä kaikista köyhimpiä Koska alueelta on löytynyt myös öljyä, on ymmärrettävää, että Yhdysvaltojenkin kiinnostus intiaanikonfliktiin on heräämässä, väittää Gabriel.
- Intiaaneja tulisi rohkaista ylläpitämään vanhoja perinteitään. Heidän lääkekasveillaan on parannettu jopa syöpää. Monet mestitsiyhteiskuntaan siirtymässä olevat intiaanit häpeävät kuitenkin juuriaan, sillä mestitsit ovat aina suhtautuneet heihin rasistisesti. Se on kummallista, sillä lähes me kaikki polveudumme intiaaneista ja ylpeilemme mayaraunioilla.
Chamulan kevätkarnevaalit
San Cristobal de Las Casasin lähistöllä sijaitsevassa Chamulassa vietetään joka kevät mayakalenterin viiden ylimääräisen päivän aikana karnevaalia. Noina viitenä ”hulluna päivänä” liikkeellä olevat pahat voimat pidetään loitolla metelillä ja tanssilla. Chamulaan on saapunut intiaaneja kaikkialta seudun kylistä ja he ovat kerääntyneet kirkon edessä olevalle torille. Äkkiä väkijoukko pakenee kirkuen, turistit katselevat ymmällään kunnes joku keksii torin keskellä vapaana juoksevan härän, jota miehet yrittävät vuorollaan ottaa kiinni. Turistit perääntyvät kauemmaksi ja intiaanit katselevat heitä hyväntahtoisesti nauraen. Toria kiertää seremoniamiesten joukko torvia töötöttäen ja palavaa sypressin pihkaa suurissa astioissaan heilutellen. Kylän keskelle pystytettyjen ristien eteen saavuttuaan he pysähtyvät. Mayat käyttivät ristiä maissin symbolina jo kauan ennen kuin se esiteltiin heille kristinuskon nimissä. Karnevaalien jälkeen alkavan uuden kalenterivuoden kunniaksi kylvetään ensimmäiset maissinsiemenet. Mayojen pyhän kirjan mukaan mayat luotiin maissista. Seremoniamiehiä kutsutaan ”apinoiksi” sillä he ovat juhlan ajan symbolisesti peräisin toiselta luomiskaudelta. Apinat kantavat viirejä, joita muinoin käytettiin mayasodissa. Niihin on kuvattuna auringon matka idästä länteen.
Karnevaaleilla nautitaan ponchea, maissista tehtyä vahvaa alkoholia ja seremoniamiehetkin ovat iloisessa huppelissa. Jostain syystä kaikilla on silmillään mustat Blues Brothers-lasit.
Chamulan kirkon havuilla peitetyllä lattialla palaa satoja kynttilöitä. Seiniä reunustavat värikkäät pyhimysten patsaat. Kirkon takaosaan on turisteilta pääsy kielletty. Sinne pääsevät vain uskonnollisia rituaaleja suorittavat intiaanit. Toisinaan kirkon perällä uhrataan kanojakin. Mayojen vanhat perinteet puskevat läpi kaikkialta. Kun heidät pakkokäännytettiin kristinuskoon, antoivat he vanhoille jumalilleen yksinkertaisesti vain uudet nimet. Kynttilöiden ja havunneulasten lomasta erottuu myös tyhjiä coca-cola pulloja. Joku kertoo minulle, että röyhtäillyn uskotaan vapauttavan pahoja henkiä ja siksi intiaanit tulevat kirkkoon kasvisuutejuomaa mukanaan. Kun karnevaalien suurelle yleisölle tarkoitettu osa on ohi, ovat kaikki kylästä lähtevät autot tupaten täynnä, mutta saamme itsemme tungetuksi erään kollektiivon tavaratilaan. Kotimatkalla kollektiivomme on vähällä syöksyä rotkoon käsijarrun pettäessä kuljettajan poistuttua rahastamaan kyydistä jäävää matkustajaa. Joku ylettyy kuitenkin kääntämään rattia ajoissa ja niin törmäämme tien reunavalliin. Intiaanimiehet katselevat meitä hymyillen.
- Pelästyittekö, he kysyvät.
- En, vastaan. Olen kauhuissani. Miehet nauravat ja sanovat jotain tzoltzin kielellä. Hermostuksissaan hikoilevat gringat ovat heistä hassuja.
Epilogi
1998
Miss Piggy äiteineen odottaa tylsistyneenä vaaleanpunaisessa talossaan uusia vuokralaisia. Pulquea myyvä mummo istuu Taxcon torilla ja Oaxacan kengänkiillottajapojat kiillottelevat kenkiä ja vikittelevät turistityttöjä. Rodrigo nikkaroi hopeasta koruja ja on yhä huolissaan veljiensä puolesta. Rigoberto jatkaa perehtymistään oikeaan Meksikon historiaan. Chiapaksessa vierailleen ihmisoikeuskomission raportin mukaan intiaanit elävät hyvin puutteellisissa oloissa ja heidän asemaansa tukisi kaikin keinoin pyrkiä parantamaan. Euroopasta ja Yhdysvalloista käsin on kehotettu Meksikon hallitusta tekemään kaiken voitavan, jotta Chiapaksen konflikti saisi pian rauhanomaisen päätöksen. Ranska on ilmaissut paheksuvansa ranskalaispapin maastakarkoitusta. Chiapaksen korkeita virkamiehiä on vangittu osallisuudesta Actealin verilöylyyn ja uhrien omaisille on maksettu korvauksia. Tiedotusvälineiden edustajat ja itsenäiset ihmisoikeustarkkailijat ovat palanneet koteihinsa. Frans on lentänyt videonauhureineen takaisin Ranskaan ja työskentelee nyt tietokonefirmassa.
San Cristobal de Las Casasin kaduilla näkyy yhä armeijan autoja ja zapatistit myyvät kojussaan El Tiempoa. Paljasjalkainen Rosa juoksentelee äidin virkkaama villapipo päässään turistien perässä. Hänellä ei ole aikaa mennä kouluun, sillä perheen on saatava joka ilta tortilloja. Rosan isoäiti osaa vielä kutoa mayakosmoksen kankaisiinsa, mutta Rosalla ja hänen käsinauhoja myyvillä ystävillään ei ehkä ole mahdollisuutta taidon oppimiseen. Mayojen mukaan maailma tuhoutuu jos ihmiset unohtavat jumalat.
