Notkea Rotta ja itäpuolen psykoanalyysi

Notkea Rotta Urpojen joulujuhlassa Virgin Oilissa joulukuussa 2009.

Itä-helsinkiläisen raptrio Notkean Rotan betonilähiösaagan viides osa Notkea Maa ilmestyy 26.5. Vuonna 1999 vahinkolaukauksena startannut Notkean Rotan kronologia tulee päätepisteeseensä – mutta vain jatkuakseen.

Notkeasta Rotasta on kasvanut itähelsinkiläisen rapin kokonaistaideteos, jolle on luotu oma maailma roolivaatteita ja -aatteita myöten. Uusi levy on Rotan menovuosien tilinpäätös. Tarina ei kuitenkaan lopu, vaan sukupolvi-X:n tuntojentulkitsijaa odottavat salkut,  jumppasalit – ja romanssi.

Pöhinää

On kevät 2002 ja Notkean Rotta on keikalla Punavuoren Mocambo-baarissa. Baarin perällä juhlii uunituore aviopari. Morsiamen piukan kukkapaidan alta pilkottaa iso vauvamaha, ja sulhanen istuu pöydässä puku päällä. Pariskunta on avioitunut samana päivänä maistraatista hetken päähänpistosta. Tapahtunutta juhlitaan tietenkin Notkean Rotan keikalla, jonne on pyydetty mukaan kaikki kaverit. Häävalssi vedetään Rautaperse- biisin tahdissa. Alkuvuosina Notkean Rotan lavashow´hun kuuluivat näyttävät ”pyrotekniset osuudet”. Ilta huipentuu siihen, että lavalla sytytetään tähtisadetikku Notkean Rotan munasyndeihin.

2000-luvun alussa elettiin Suomi-rapin nousukautta. Itäpuolen raplegenda Notkean Rotta on kuitenkin erottunut alusta asti kilpailijoistaan omintakeisilla eläinsaduillaan ja niissä seikkailevilla nappiverkkarihahmoilla. Sadut ovat aina olleet keventävä tapa käsitellä rajujakin yhteiskunnallisia ongelmia etäännyttämällä ne.

Idätysvaihe

Istutaan Notkean Rotan mieskolmikon kanssa baarissa. Jäät kilisevät jaffalasissa. Paikallisen pihalta bongataan artistikollega. ”Laajasalon Johnny Cash” Bongitohtori astelee sisälle muuten autioon baariin.

”No mitä jätkät! Vittu, just selitin muijalle, että näin pari yötä sitten älytöntä unta, että jätkät soitti mulle Tavastialta. Ja nyt te ootte siinä!”

Sinä aikana kun kollegat vaihtavat kuulumisia, palataan hetkeksi 1990-luvun loppuun, niin sanottuun “idätysvaiheeseen”.

Itseään faabelirappia tekeviksi ikämiehiksi luonnehtivilla Suomi-rapin kummisedillä on tosin hieman vaikeuksia muistaa niin pitkälle.

1990-luvun lopussa parikymppinen Rotta on kirjeenvaihdossa vain kivenheiton päässä asuvan Rohtorin kanssa. ”Suht psykedeelisissä” kirjeissä kulkee englanninkielisiä rapriimejä.

Rotta on töissä turistirihkamakaupassa ja soittelee luppoaikana kassalta Rautikselle puhuttaakseen tätä mukaan projektiinsa.

”Darra-aamuina tuli kahden tunnin puheluita, joissa puhuttiin englantia. Niitä sitten kuuntelin korva märkänä”, Rautis muistelee.

Samoihinkin aikoihin ”uuden aallon” rapparit alkavat riimitellä suomeksi. Rotan muistikuvan mukaan ensimmäisten joukossa olivat Fintelligentsien lisäksi Ukki Davo ja Raimo.

”Kelasin, että duunataan nyt mekin yksi biisi suomeksi. Pohjana oli suuren sankarini Getto Boysin kappale Willy D. Sitten funtsin aina Itä-Helsingissä asuneena, että miten sen los angelesilaisen jampan saisi duunattua tähän maisemaan”, Rotta kertoo.

Lopputuloksena oli bändin ensimmäinen single Pöhinää, josta tuli sisäpiirihitti. Biisin ensimmäisissä riimeissä kylvettiin siemenet Notkean Rotan tähän asti jatkuneelle kujanjuoksulle: ”Vittu, kytät on aina mun perässä./Kun mä pösötän pöllityllä Pösöllä/ Itäväylää, ei jaksa tsiigaa sireenii,/ kun on vetäny vitusti vireenii”.

Biisille tehtiin talkoovoimin video Roihuvuoren vesitornin kupeessa. Videolla komisario Jyrkkä jahtaa Notkeaa Rottaa Itä-Helsingin kaduilla ja huumeluukuissa. Rautis veti alusta asti kaksoisroolia komisario Jyrkkänä ja Rotan aisaparina. Keikoilla komisario Jyrkkä esiintyy poliisihaalarissa ja sikanaamarissa ja paukuttelee pamppua reittään vasten. Rohtorin rooli on vakiintunut hyväntuuliseksi raksamieheksi, joka karkaa aina välillä poikien kanssa pulverihippoihin. Notkean Rotan saagaan kuului ensimmäisillä levyillä myös Suomi-rapissa harvinainen naishahmo, Rotan vesalalainen tyttöystävä Meno-Anu, jota esitti näyttelijä Maria Järvenhelmi. Meno-Anulla on kolme lasta, joiden isät lusivat kolmessa eri vankilassa.

Rotta luonnehtii hahmoaan harmittomaksi veijariksi, jolla on vain ”adrenaliinipiikki perseen alla”. Kysymys siitä, mikä Rottaa oikein houkutteli kaidan tien tuolla puolen, on hänestä jo ”suurempi sosiologinen sykkyrä”.

” Me kuitenkin duunataan vaan rappia.”

Sanoitusten railakas ironia sohii silti yhteiskunnan kipupisteitä. Kymmenessä vuodessa huumekulttuurikin on muuttunut. Lamavuosina vuodesta 1990 vuoteen 2000 huumerikoksista epäiltyjen määrä viisinkertaistui. Lähiöiden syrjäytyneet ovat viime aikoina olleet valokiilassa myös muun muassa Reideer Spotting -dokumentin kautta.

Rotan seuraajat vetävät nykyään ehkä muotihuume MDPV:tä ja roikkuvat Tallinnanaukion sijasta netissä. Rotta myöntää itsekin miettineensä, onko Notkean Rotan hahmo muinaisjäänne.

”Tässä konseptissa on 1990-luvun lopun ajankuva eli se nappiverkkaripilottityyppi. Tietystä nuorisojoukosta osa ajautuu aina pois kaidalta tieltä.”

Sports fucking

Notkea Rotta on kulkenut Itäkeskuksen Tallinnanaukiolta pitkän matkan. Pöhinää-vahinkolaukausta  seurannut Panokset piippuun, pöhinät pönttöön -levy ilmestyi vuonna 2002. Sitä seurasi Rotan soolo-EP Kaupungin vauhdissa, jolla Rotta piipahtaa keskustan yöelämässä kasvattamassa douppimarkkinoitaan. Vuonna 2005 ilmestyneellä Itä Meidän -levyllä Rotta kuitenkin palaa kytät perässään takaisin äiti-Kontulaan ja jatkaa kuurupiiloleikkejä komisario Jyrkän kanssa. Kontula Koh Phangan -levyllä (2007) Rotta ja Rautis lähtevät doupista sukanvarteen jääneiden rahojen turvin irtiottomatkalle Thaimaahan.

Nyt ilmestyvällä viidennellä levyllä nenä jauhossa nuoruutensa viettänyt Rotta toipuu ”kymmenen vuoden jetlagista” ja jatkaa henkistä irtiottoaan tarkemmin määrittelemättömällä saarella. Keski-iän kolkutellessa ovelle Rotankin on taivuttava ja vilkaistava taakseen. Kintereillä ei olekaan arkkivihollinen komisario Jyrkkä, vaan kasvoton systeemi. Rotta on nyt sukupolvensa tavoin isojen valintojen edessä. Jos systeemiä ei voi paeta, onko siihen alistuttava?

Pitkin Itäväylää posottaneesta autovaras runoilee uudella levyllä myös ”mystisestä majavasta” ja rakastuu.

”Nyt aletaan päästä varsinaiseen agendaan, josta jouduttiin kymmenen vuoden sivupolulle. Nimittäin erotiikkaan”, heittää Rautis.

Pojat nauraa rätkättävät.

”Asiat, jotka kiinnostavat, ovat urheilu ja seksi”, hekottelee Rotta.

”Sport fucking”, sanoo Rohtori.

Sitten he vakavoituvat pohtimaan Rotan kaltaisen 1970-luvulla syntyneen lähiökasvatin vaihtoehtoja.

”Jos vittumaisimmasta lähdetään liikkeelle, niin ne ovat hauta, kalterit ja uskoontulo. Tai sitten yksinkertaisesti päätös, että homman on muututtava, koska muuten ei tulla näkemään enää kauhean pitkään tätä elämää. Uudella lätyllä on tultu tähän pisteeseen”, Rotta selvittää.

Hänen mukaansa viitteitä tästä kuultiin jo edellisellä levyllä.

Rotta pistää uudella levyllä ”röörit kii”, ja on ”onnellisen lopun kynnyksellä”. Miehet analysoivat tarinankaarta kuin ammattidramaturgit. Jokainen heistä kirjoittaa oman hahmonsa riimit. Rotta kertoo hakevansa innoitusta muun muassa katselemalla unettomina öinä Hieronymus Boschin apokalyptisia maalauksia. Rautis puolestaan kehittelee riiminsä yhteiskunnallisen väittämän ympärille, kuten vaikkapa sen, että on olemassa sadistisia faabioita, miehiä, jotka tuottavat silkalla komeudellaan tuskaa naisille.

Onko romanssikin Rotalle pelastusrengas matkalla takaisin yhteiskunnan helmoihin? Rotta kiertelee, mutta Rautiksella on painavaa sanottavaa: ”Seksuaalisuutta ei saa käyttää välineenä edes kenenkään pelastamiseen,” hän jyrähtää.

Rautis tietää, mistä puhuu. Itä meidän -levyllä alkanut irstailu johti siihen, että hahmo kadotti aidon yhteyden sukuviettiinsä. Jatkumona tälle ahdingolle kajahti Kontula Koh Phanganin ”seksuaalispsykologinen fanfaari”: Rautis kävi trendikkäästi seksuaaliterapeutilla ja lähti eheytysmatkalle Thaimaahan.

”Voisi sanoa, että Rautis lähti nussimaan itseään terveeksi.” Sitä kaikkea muistellessaan Rautis pudistelee päätään ja huokaa syvään.

“Pitäisikö tähän pistää jotain tulevista riimeistä? ”Suhtaudu et soimaten et miettien, vaan iloisesti sukeltelet sekaan sukuviettien.” Se on silleensä. Älkää nyt sössikö seksuaalisuutta”.

”Emme pyri sormen heristelyyn,” muotoilee Rautis sitten: ”Paitsi tietenkin seksuaalisuuden alueella.” Kaikille sanoitusten ironia ei kuitenkaan aukea. Joidenkin mielestä bändi yllyttää huumeita ihannoivaan elämäntapaan. Kolmikon mielestä asia on kuitenkin päinvastoin. ”Usein irrotetaan lause yhdestä kappaleesta, ja tulkitaan se epätoivoisella kiljumisella. Esimerkiksi Pöhinässä kuvattiin neutraalisti se jamppa, ilman sormea heristävää kertojaa. Olen kuitenkin tietoisesti rakentanut Rotan sisään ristiriitaisuuksia,” Rotta sanoo.

”Mielellämme näkisimme, että yleisö jaksaisi kuunnella, mitä me levyillä ajamme takaa. Siinä on aina koko kappale, koko levy, koko saatanan kronologia taustalla”, pohtii Rautis.

Esimerkiksi Tukipylväs tukistaa -kappale on hänen mukaansa ”liberalistis-nihilistien messu, jonka taustalla on syvä rakkaus ihmistä kohtaan”.

”Jos biisit tulkitsee siitä huolimatta väärin, niin ei ole enää vittu mun käsissä, olen ainakin yrittänyt parhaani.” Bändi on kuitenkin tehnyt käytännön periaatelinjauksen, että se ei tee nuorisotalokeikkoja eikä anna haastatteluja lehdille, joiden kohderyhmänä on lapset.

Yhteiskunnallinen kantaaottavuus on ollut Suomi-rapissa pitkälti sitä, että vihaiset nuoret miehet huutelevat sorrettujen äänenä huumeista ja vankilatuomioista. Rautis arvelee Notkean Rotan pysyneen pinnalla tarinallisuuden ja ironian voimin. Toisaalta tarinallisuus on ollut myös vankila, josta on vaikea irrottautua.

Oikeastaan kolmikko ei koe kuuluvansa mihinkään skeneen. Notkea Rotta on ollut liian rap toisiin tapahtumin, ja toisiin taas liian rock. Vaikka tuleva levy onkin Notkean Rotan menovuosien tilinpäätös, kronologia loppuu vain jatkuakseen. Suunnitteilla on vielä ainakin viisi levyä.

”Yksi Rotan vaihtoehdoista jäi vielä mainitsematta. Nimittäin urheilu”, sanoo Rautis. Työn alla on kokonainen urheiluteemalevy.

Rotan mielestä urheilu on luonteva jatke itäpuolen kaverin elämäntavalle.

”Ja jos urheiluun ottaa Lahti 2001-näkökulman, niin kyllähän sitä pöhinää löytyi silloin salkuista ympäri Suomen maata. Ei sielläkään ihan puhtailla menty”, hän huomauttaa.

”Laukuista tuli mieleen, että Rohtorin syksyllä ilmestyvän soololevyn nimeksi tulee Mulkku ja salkku,” Rohtori paljastaa.

Entä mitä kuuluu Meno-Anulle, jota ei ole viime levyillä näkynyt? ”Se on vaan ollut lomalla tästä koko hommasta”, luonnehtii Rotta.

”Pian sen lapset muuttavat pois kotoa, ja sitten Meno-Anu on taas vapaa”, arvioi Rautis.

”Jumalan käsky on täytettynä, ja se voi lähteä rietastelemaan. Pitäisiköhän seuraavaksi kirjoittaa Meno-Anusta?” Rotta pohtii.

Akateemiset naiset ja ikämiehet

Joulukuussa 2009 Virgin Oilissa vietetään Urpojen joulujuhlaa, jossa Notkea Rotta on pääesiintyjä. Keikan alkaessa sali on tupaten täynnä. Naamoihin on ehkä tullut pari arpea lisää, mutta Rotan yleisö on pitkälti samaa kuin 10 vuotta sitten. Nykyiset perheenäidit ovat riisuneet jakkupukunsa ja lähiökasvatit hukanneet pari hammasta. Vuonna 2001 Mocambossa häävalssia tanssinut pariskunta hengaa lavan edessä. Avioparilla on nyt kaksi lasta, mutta tänään on vapaailta kotileikeistä. Kolkyt  ja risat -ikäiset akateemiset naissekatyöläiset juovat kaksin käsin siidereitä ja tunkevat lökäpöksypoikien ohi eturiviin. Osa perheenäideistä heilasteli nuorena Notkea Rotta -tyyppistä kaveria. Osa haaveilee sellaisesta vieläkin. Rotta heiluttaa pilottia päänsä päällä kuin voitonlippua, Rautis hyppii lavalla myllyverkkareissa, Rohtori notkuu lavan toisessa reunassa kukkashortseissa. ”Olemisen perimmäinen tarkoitus, on Rotalle itsellekin arvoitus,” he huutavat ja roiskuttavat kaljaa eturiviin.

Osalle yleisöstä 1990-luvun lähiömaailma merkitsee nuoruuden nostalgiaa, pehmeää mattoa, jonka alle on mukava paeta jatkuvaa valintojen tekemisen vaikeutta. Toisilla nuoruus jatkuu iästä riippumatta edelleen. Valtaosa yleisöstä on jo lähes keski-ikäistä, mutta eturivissä näytetään silti karnevalistisesti keskisormea keskiluokkaistumiselle. Sitten otetaan taksi takaisin lähiöön tai pankin lainoittamaan asuntoon, josta kolmen vuoden työnteolla on saatu maksetuksi omistusvessa.

Voisivatko he kuvitella rappaavansa keski-iässä esimerkiksi perheenisän kärsimyksistä?

”No mehän ollaan jo keski-ikäisiä, meillä on vain nuoret naamat”, huomauttaa Rautis.

”Varmaan me rapataan samoista asioista kuin nytkin. Ehkä se todellinen keski-ikä on vielä niin kaukana, että sitä on vaikea ennustaa. Ihan itseäkin jännittää”, hän arvioi.

”Aiheita tulee koko ajan lisää kun vain pitää korvat ja silmät auki. Voidaan rapata vaikka fundamentalistisinkuista tai hyttysten sukupuoliaktista”, miettii Rohtori.

”Aiheet ei lopu, enemmänkin pelkään, että aika loppuu. Koska mehän ollaan jo ikämiehiä”, sanoo Rotta.

Notkean Rotan uusi levy Notkea Maa ilmestyi 26.5.

Haastattelin Notkeaa Rottaa toukokuun Imageen.