Turun Ruisrock keräsi tänä vuonna 70 000 vierasta. Suositussa tapahtumassa rokattiin antaumuksella – muun muassa leipä- ja mehumerkin voimin. Tapahtumassa nähty sponsorointi edusti uutta linjaa, jonka päämääränä on sijoittaa tuote mahdollisimman lähelle itse ohjelmannumeroa. Tuotesijoittelu tapahtumissa on sallittua toisin kuin televisio-ohjelmissa, joissa ohjelman ja mainoksen raja on pidettävä selvästi näkyvissä.
Kaverilta kaverille –markkinointi yleistyy
Meistä kaikista on tulossa saippuakauppiaita, mikäli uuden markkinoinnin ilosanomaa on uskominen. Hyvänä esimerkkinä tästä uuden sukupolven markkinoinnista toimii Facebook, jossa ihmisiä usutetaan paitsi luomaan verkostoja, myös kauppaamaan toisilleen tuotteita esimerkiksi erilaisten visailujen muodossa. Facebookissa voi ryhtyä esimerkiksi uutuuslehtien ”faniksi”, haastaa ystävänsä mainostajien sponsoroimiin kilpailuihin tai lahjoittaa kaverilleen virtuaalisia merkkituotteita.
Mediarippi puhdistaa ja tahraa
Mikä yhdistää tositelevisiosarjoja, laatujournalismia, juorulehtiä, terapiaohjelmia, internetpäiväkirjoja, kaunokirjallisuutta ja rippiä? Tunnustava puhe, joka mielletään totuudentuottamisen tekniikaksi. Heikki Kujansivun ja Laura Saarenmaan toimittamassa teoksessa Tunnustus ja todistus – Näkökulmia kahteen elämän esittämisen tapaa ( Gaudeamus, 2007) tarkastellaan ilmiötä niin taiteessa, kirjallisuudessa kuin tv-ohjelmissa. Esimerkkejä ammennetaan muun muassa Sopranos tv-sarjasta, Dostojevskin Rikoksesta ja Rangaistuksesta, internetin rippituoleista, Markiisi de Saden teksteistä ja journalismin kaunokirjallisesta kerrontatekniikasta. ”Voidaan ajatella, että tunnustus ja todistus muodostavat kaksi elämän esittämisen perusmuotoa”, väittää Heikki Kujansivu.
Paljon meteliä blogeista
Viime aikoina on kiistelty siitä, ovatko blogit viihdettä vai asiaa. Keskustelu sai alkunsa kun Helsingin Sanomat julkaisi 16.3. jutun, jossa väitettiin, että suurin osa suomalaisista blogeista edustaa viihdettä eikä niin sanottua kansalaisjournalismia. Juttua kommentointiin monissa blogeissa. Bloginpitäjien mielestä esimerkiksi suosituissa neuleblogeissa ei ole kyse viihteestä, vaan uudenlaisesta yhteisöllisyydestä. Journalistissa huomautetaan, että aiheesta blogeissa virinnyt keskustelu kyseenalaistaa jopa ammattitoimittajien ammattitaidon (Journalisti 20.3.2008).
Rivoja puhuvat pikkupojat
Lasten suosiman Huuma-ohjelman pikkupoikien suuhun laitettuja puheita pidetään liian rivoina. Netissä kiertävä adressi paheksuu pikkupoikien tekemiä haastatteluja. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat (21.2.2008). 9- ja 12-vuotiaat pikkupojat esittävät ohjelmassa seksuaalisväritteisiä kysymyksiä julkkisvieraille. Uutisessa haastateltu Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore huomauttaa, että ”jos ohjelmassa esiintyisi pikkutyttöjä, asiasta olisi taatusti älähdetty jo aikaisemmin”.
Virtuaalimaailmassa tavataan ja erotaan
Ennen elämänkumppanin etsimistä lehti-ilmoituksen avulla pidettiin ehkä hieman epäilyttävänä, mutta nykyään nettideittailu on monelle arkipäivää. Netti-ilmoituksella seuraa hakevat kaikki ministereistä (ainakin yhden ministerin tiedetään näin toimineen) putkimiehiin. Ennen isäntäpoikamiehet etsivät maatalousmessuilla tietokoneohjelman avulla emäntää. Nykyään uusi nettideittejä suosiva ryhmä on koulutetut, työelämässä menestyneet ja kiireiset yli 30-vuotiaat sinkkunaiset.
Vallaton yleisö katsoo mediakuvastimeen
Lähes puolet suomalaisista arvioi, että medialla on liika valtaa. Vain harva uskoo sitä vastoin median yleisön valtaan. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, joka on tehty osana Helsingin yliopiston Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Media, kansalaisuus ja vallan piirit (HS 15.1.2008). Kun ottaa huomioon, miten paljon nykyään pauhataan interaktiivisuudesta, on tulos melko yllättävä.
Pahisäitejä ja viikunanlehtiä
Anu Saagim ja Saimi Hoyer kertoivat jokin aika sitten äitiydestään Iltasanomien Plus- liittessä (12.1.2008). Kansikuvajuttu oli otsikoitu ”Rohkeasti pahisäitejä”. Ja mitä se pahisäitiys sitten jutun mukaan on? No sitä, että käy vielä lasten syntymänkin jälkeen ulkona ja että työelämään paluu on itsestäänselvyys. Pahisäitiys merkitsee myös sitä, että haluaa lapsen saatuaankin hoitaa suhdettaan ja itseään. ”Pahisäitien” mukaan monet naiset tulevat lapsen synnytettyään ”hulluiksi” ja keskittävät kaiken energiansa jälkeläiseensä. Hoyer huomauttaa sangen fiksusti, että kaikille meille on annettu lahjaksi elämä, eikä sitä ole tarkoitus elää jollekin muulle.
Koska näitä naisia kutsutaan jutussa ”pahisäideiksi”, selviää samalla mitä on ”hyvisäitiys”. Se tarkoittaa tietenkin pahisäitiyden vastakohtaa: sitä että istuu päivät hiekkalaatikolla tuulipuvussa, ei käy iltaisin ulkona ja luopuu ammatillisesta kunnianhimosta. Kuten vauvaoppaiden ilmaus kliseisesti kuuluu, ”hyvä kun äiti suihkuun ehtii”. Hyvisäiti työntää otsa hiessä vaunuja ja kokkaa ruokaa sohvalla jököttävälle miehelle.
Tunteet vievät jatkoille
”Tunteet ovat yliarvostettuja”, paukauttaa näyttelijä Saija Lentonen uudessa Me Naiset –lehdessä (2/2008). Näyttelijä sanoo haastattelussa, ettei usko salamarakkauteen vaan pitää järkiperusteita tunteita tärkeämpinä kumppanin valintakriteerinä. Jutussa kerrotaan, ettei rakkaus leimahtanut näyttelijän ja tämä siipan kohdalla kerrasta, mutta siitä huolimatta ”pari jatkoi sinnikkäästi tapailemista”. Lopulta parisuhdepäätökseen päädyttiin järkiperustein. Ihailtava asenne! Nykyään tunteita pidetään jonkinlaisena itseisarvona, ja tunteisiin voi myös aina vedota ja niillä voi oikeuttaa oman käytöksensä. ”Koska sydän sanoo niin”, ”Musta nyt vaan tuntui siltä” ja ”En voinut tunteilleni mitään”. Järkevästi ajateltuna tunteita ei kannattaisi kuitenkaan läheskään aina kuunnella, saatikka seurata.
”Äiti, mitä jos pyssymies hyökkää meille?”
Jokelan koulun ampumissurmien jälkeen tyttäreni on kysellyt minulta, mitä tekisin jos joku hyökkäisi pyssyn kanssa meille kotiin. Pakenisimmeko parvekkeelta, pelastaisinko hänet ensiksi, itseäni ennen.
Omassa lapsuudessani en joutunut moisia kysymyksiä pohtimaan. Mieleenkään ei tullut, että joku saattaisi tehdä koulussa raakaa väkivaltaa.
