Työ olen minä

Olen hyvin työkeskeinen ihminen ja vieläpä ylpeä siitä. Työ ei ole minulle jotain itseni ulkopuolella olevaa ja suoritettavaa, oikeastaan en osaa edes eritellä missä minä lopun ja mistä työ alkaa. Työ on elämänasenne ja -tehtävä. Tämä taas johtuu siitä, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä haluan eli kirjoittaa.

Kumppanikokelaat ovat toisinaan tulleet mustasukkaiseksi tietokoneelleni ja kirjahyllylleni. Jos on valittava kumppanikokelaan ja kirjoittamisen väliltä, peli on selvä jo ennen kuin se on alkanutkaan; valitsen empimättä työn ja kirjoittamisen. Ilman kirjoittamista en olisi minä. Jos ei ymmärrä tätä, ei ymmärrä myöskään minua. Se ehkä vaatii uhrauksia ja ajankäytön ankaruutta, mutta olkoon niin.

 

Ennätyksellistä

Kirsi Haapalan haastamana osallistun ns. sattuman sanelemaan meemiin. Säännöt ovat seuraavat:

 

1. ota lähellesi kirja tai lehti

2. sulje silmäsi

3. haparoi sanoja kohti

4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle

5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?

6. kerro se blogissasi

7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot

 

Lähimpänä minua oleva julkaisu on Aku Louhimiehen Käsky –elokuvan lehdistömateriaalivihkonen ja siellä osuin sanan ”ennätykselliset” kohdalle. Ennätyksellisyydestä tulee mieleen, että miksi tiettyjä asioita mainostetaan ennätyksellisinä ja toisia ei. Harvoin puhutaan negatiivisista ennätyksistä, kuten ennätyksellinen kirvesmurhaaja. Tarkemmin ajateltuna ennätyksellisyys on käsitteenä positiivisesti ladattu.  Ennätyksellisessä on myös jotain ainutlaatuista, esimerkiksi ruisleivänsyöminen ei ole ennätyksellistä vaikka sitä söisi kuinka paljon. Kiinnostavana pidetään aina kaikkea säännöstä ja normista poikkeavaa, kuten ensimmäistä, viimeistä – ja ennätyksellistä. Loppujen lopuksi koko käsite kuulostaa lähinnä mainosmielessä keksityltä.

Koneen orja

Tänään tapahtu sitten se, mitä on jo pitkään uumoiltu ja pelätty. Tietokone pamahti. Se ei vaan enää suostu käynnistymään, oireiltuaan jo pitkään. Paniikki ja kauhu oli suuri, sillä juuri nyt on meneillään vuoden kiireisin kirjoitussesonki. Ei auttanut muu kuin mennä tarjousvihon kanssa kauppaan ja ostaa ensimmäinen eteen sattuva kohtuuhintainen kannettava.

On rasittavaa olla niin riippuvainen koneesta ymmärtämättä siitä sen enempää. En kässää mitään muistikapasiteeteista tai prosessoreista. Ajattelin, että ei hemmeti, kyllä mun täytyy yhdestä koneesta yksinkin selvitä. Vaan vaikeaa se on. En saa tässä uudessa koneessa langatonta verkkoa enkä sähköpostia toimimaan. Sähköpostiin pitää määrittää niin monta erilaista käyttäjänimeä ja salasanaa, että ne menevät aina jotenkin sekaisin. Hermo menee vähemmästäkin. 

Missä kulkee toden ja virtuaalisen raja?

 

Kas tässä teille todellinen virtuaalinen kirsikankukka.

 

Kielitoimiston sanakirjan mukaan virtuaalitodellisuus (keinotodellisuus, lumetodellisuus, engl. virtual reality) on tietokonesimulaation tuottamien aistimusten avulla luotu keinotekoinen ympäristö. Esimerkiksi Facebookissa voi jutella tuttujen kanssa virtuaalisesti (ns. chättailla), lähetellä viestejä ja virtuaalikukkia.

 

Internetissä tapahtuva kirjallinen viestintä on etenkin nuorten aikuisten suosiossa. Kun lapset nukkuvat viereisessä huoneessa, on usein käytännön syistä kätevämpää vaihtaa ajatuksia vaikka Facebookissa kuin puhelimessa. Tässä mielessä olemmekin mielenkiintoisesti siirtyneet takaisin 1800- ja 1900-luvun kirjallisen viestinnän kulttuuriin.

Mutta korvaako virtuaalikeskustelu oikeaa läsnäoloa?

 

Naistenlehtien tie äidistä ystävättäreksi

Maija Töyry tarkastelee Tiedostustutkimus-lehdessä (1/2008 ) naistenlehtien eroja ja yhtäläisyyksiä sekä niiden rakentamaa lukijasuhdetta lehtigenren hieman yli 200 vuotta pitkän historian ajalta.

 

Hän kirjoittaa, että naistenlehtien suomalainen historia alkoi omakustanteista 1700-luvulla ja jatkui järjestölehdissä 1800-luvulla naisten hakiessa poliittisia oikeuksia. Naisten kuluttajalehdet alkoivat puolestaan menestyä vasta 1920-luvulta alkaen samaan aikaan kun suomalaisesta naisesta tuli kuluttaja.

 

Jenny Nyström antoi hahmon joulutontulle

Jenny Nyströmin ja Virpi Pekkalan joulukorttitaidetta käsittelevä juttuni on luettavissa Nykypäivän verkkosivuilla: http://www.nykypaiva.fi/default.asp?sa=91154

Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille ja satunnaisille surffareille!

Laukauksia Kirjamessuilta, osa II

Tänään Kirjamessuilla keskusteltiin muun muassa esikoisromaanin kirjoittamisen vaikeudesta – ja helppoudesta. Vadelmavenepakolaiset -esikoisromaanin kirjoittanut Miika Nousiainen ilmoitti HS:n esikoiskirjalijaesittelyssä, että hän kirjoittaa koska “jotain ihmisen on tehtävä”. Ihailtava asenne! Olin tänään messuilla tyttäreni kanssa. Kaikki pisteet hänelle. Sain tehdä rauhassa töitä ja kirjoittaa muistiinpanoja tyttären piirtäessä. Tässä pari valokuvaa tältä päivältä:

Miina Supinen.

Hannu Mäkelä ja Anna Kortelainen.

HS:n esikoiskirjapalkinnosta kilpailevia kirjailijoita.

Manga-yleisöä.

Sikaprinsessa.

 

 

Niukka rahoitus ajaa ammattitutkijat ahtaalle

Syöpätutkija Nina Nupposesta tekemäni haastattelu löytyy myös Nykypäivän verkkolehdestä: http://www.nykypaiva.fi/default.asp?sc=3916