“http://www.youtube.com/watch?v=LDL02th72u4″

tarkoitan jotain tälläistä “In the desert you can remember your name cause there aint no one for to give you no”

toisealta kumpi on syvempi oma nimi tai minuus se joka kehittyy itsenäisesti vailla ulkopuolista muottia vai se joka tiukasti kasvaa muottiin - kuulemma 1950luvun lapsen hoito oppaat kehoittivat kapaloimaan lapset piukasti että tulee turvallisuuden tunne, niinhän se sama tunne voi syntyä sosiaalisistakin paineista tai muoteista. jos toiseen ääripäähän laitetaan susi lapset jotka on joku eläin kasvattanut ryhmässään

onpas sekavaa tekstiä

Itse en antaisi mahdollisen puolison mennä ulkopuoliseen hoitoon vaan sen olisi kärsittävä ja seistävä rinnallani mitä sitten tapahtuisikin. Sama tietenkin myös toisten päin.

Vaikka seksistä paljon vouhkataankin, niin ei se minusta mikään elämän ja kuoleman kysymys sentään ole.

siis lähinnä miettiä mitä arvostaa sekä miten arvottaa tilanteet, suomessa taitaa olla tabu; “palvelun ulkoistaminen” - mutta jos esim minusta tulisi impotentti ja muuten suhde olisi kiva/mukava ja ok, niin melkein sysäisin parterin ulkohoitoon jos se olisi kynnyskysymys.

tässä onkin melkein provo heitto - antaisitko sinä puolisosi mennä ulkopuoliseen palvelun tarjonnan piiriin, jos itse et olisi kiinnostunut/kykenevä tuottamaan ks palveluita ? (vähän kylmä sana tuo palvelu)

Jellona

Ja festaroriskaamisesta: ainakin Pori Jazzeilla jaetaan kävijöille Kirjurinluodon portilla muovikassit. Siihen voi sitten kerätä roippeensa. Hyvin on toiminut.

ekologisuus on hyvä suunta, mutta festari voisi vaikka istuttaa puita sähkölaskun tuottamisen verran (?)

J

Muistutin vain että etävanhemmalla voi olla asiat vielä huonommin. Molemmista epäkodista pitäisi puhua julkisuudessa enemmän ja niihin myös pitäisi päättäjien puuttua.

Kuvaamasi tilanne tukien saamisen suhteen pitää varmaankin paikkansa tilanteissa, joissa tulotaso on keskivertoa alempi. Mutta jos olet keskituloinen yksinhuoltaja, ei mitään tukia tipu, mutta kulut ovat yhtä isot kuin perheissä, joissa on kaksi maksavaa vanhempaa.

Itse olen esimerkiksi joutunut aina maksamaan maksimipäivähoitomaksua enkä ole mitään tukia saanut (no, yh-lapslisää ja minimielatusmaksua kyllä, ja kun niistä maksaa päivähoitomaksun, jää joku 40 euroa lapsen muihin kuluihin.).

Lapsen reaalikulut ovat paljon isommat, kuin miksi ne lasketaan. Jos esimerkiksi haluaa asua lapsen kanssa säällisellä alueella, uppoaa jo pelkästään asumiskuluihin valtava osa palkkatuloista. Ja tähän sitten vielä päälle kaikki muut kulut, jotka ovat yhtä isot kuin kahden vanhemman perheessä mutta tilipusseja on vain yksi.

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta äitierityisyydestä, se on väärin. Sinkkuäidit ryhmään ovat tervetulleita myös sinkkuisät. Ja aivan ehdottomasti tuon äitijargonin jauhamisesta pitäisi luopua ja ottaa isät mukaan kaikkiin mahdollisiin vanhempipiireihin.

Olen ollut ydinperheenisä, etävanhempi, lähivanhepi ja nyt uusperheisä. Sinkku-isyys oli rankka, mutta hauska ja suoraviivainen pesti. Oli sananvaltaa lastensa tekemisiin ja pääsi nauttimaan yhteiskunnan tarjoamista eduista. Niin kuin tiedetään, edut eivät ole hääppöiset, mutta paremmat silti kuin ei-oo.

Väitän nimittäin että hankalin asema on vastuunsa kantavalla, arkea lapsen/lasten kanssa viettävällä yhteishuoltajalle, jota usein viikonloppuisäksi kutsutaan (huolimatta siitä miten paljon lapsiaan hoitaa). Opiskelija, työtön tai muuten vaan vähätuloinen lähivanhempi saa ilmaisen tai lähes ilmaisen päivähoidon, mahdollisesti toimeentulotukea, asumistukea, tarvittaessa kaupungilta vuokra-asunnon, lapsilisät, elatusmaksut. Toinen vanhempi ei saa mitään. Päin vastoin - joutuu maksamaan elatusmaksuja. Siis siitäkin huolimatta että voi hoitaa lastaan/lapsiaan puolet ajasta. Okei, harvalla lähivanhemmalla on sellainen tilanne että kerää kaikki em. etuudet, mutta joka tapauksessa yhteiskunta tukee selvästi lähivanhempaa. Eikä lapsella voi olla kahta lähivanhempaa.

BTDT. Itsellä tilanne oli kauan sitten juuri edellä mainitun tapainen. Lapset puolet ajasta minulla, yksityiseltä vuokrattu 31m2 yksiö toisella puolella kaupunkia, eikä mitään saumaa inhimillisen kokoiseen kaupungin vuokrakämpään, puhumattakaan että olisi saanut sellaiseen asumistukea. Menoja lapsista oli suunnilleen saman verran kuin toisella vanhemmalla. Vaatteet, harrastukset, lelut ymsyms.

Kun sain myöhemmin (lasten äidin kanssa sovitun määräaikaisen) lähivanhemmuuden, niin kaupungin asunto löytyi kuukaudessa ja pääsin nauttimaan rahallisista eduista. Ja mikä tärkeintä – minulla oli sananvaltaa lasteni asioista.

Suurin epäkohta yhteisvanhemmuudessa on mielestäni lähivanhemman valta lasten ja sitä myötä lasten toisen vanhemman elämään. Periaatteessa suuret päästökset pitäisi tehdä yhdessä, mutta käytännössä lähivanhempi voi päättää kaiken itse. Esimerkiksi muuttaa lasten kanssa 500km päähän.

Edellä kirjoitettu menköön kategoriaan “en ole katkera, mutta…”

Muuten, ihan yleisesti aiheesta.

Kun feministejä tässä ollaan, niin miksi ihmeessä pitää eritellä facebookryhmä ja sinkkuvanhemmuus pelkästään naisten jutuksi? Toki suurin osa yksinhuoltajista on naisia, mutta olisi silti tasa-arvon mukaista sisällyttää miehet mukaan juttuun. En vaan miehenä ymmärrä miksi vanhemmuus niin usein määritellään naisten jutuksi, mutta toisaalta haluttaisiin että miehet osallistusivat enemmän lastensa elämään. Tähän syntiin syyllistyy omien mututilastojen mukaan enemmän naiset kuin miehet. Lukekaapa esimerkiksi Perhe-lehteä, jonka jokaisesta numerosta löytyy juttuja, joissa on sisäänrakennutta oletus että neuvolassa, vanhempainilloissa sun muissa käy nimenomaan äiti. Em. muuten on _yksi_ syy miesten ulkopuolistumisessa.

Ja törmää siihen usein myös leikkipuistoissa. Lapsi-äiti-ryhmät, mammakerhot ja muut tuntuvat sulkevan meidät koti-isät ulkopuolelle vaikka tajuankin ettei se ole tarkoituksellista.

Viime aikoina on muuten alkanut näkyä miehistä tehtyjä lehtijuttuja, joissa nostetaan haastateltavan perhe esiin. Hyvä niin.